Päivä on harmaa ja ehkä se tekee olonkin vähän harmaaksi. Teatteriesitys oli ja meni, siitä jäi hivenen raskas mieli, mutta aiheesta ei sen enempää. Piristystä on kyllä luvassa, sillä lähden tästä pian kunnon sunnuntaikävelylle. Koira saa liikuntaa kuten emäntäkin sekä yhteinen ystävämme, jonka kanssa siis kohtapuoleen parannetaan maailmaa. Kuntopyörä on muuten saanut tänäänkin jo kyytiä runsaan kymmenen kilsan verran. Aamulla jo ennen aamupalaa oli lyhyt lenkki ja sitten vähän pitempi samalla kun katsoin telkkaria.

Televisiosta tulikin sopivasti katsottavaa, ohjelma Tsekkoslovakian miehityksestä. Muistan hyvin sen ajan, kuten tietysti kaikki muutkin silloin nuoruuttaan eläneet. Lieko Zachovalovan järkyttynyt raportti ja hänen välihuutonsa puhelunvälittäjälle varmaan painui ikiajoiksi mieleen. Muistan myös, miten alivuokralaiskämpässämme asiaa pohdittiin vakavasti seinänaapurin kanssa. Hänelle miehitys oli  erityisen ankara järkytys, sillä se taisteli kovin hänen ideologiaansa vastaan. Koskaan muulloin emme puhuneet politiikkaa. Opiskelijapolitiikka ei muutenkaan koskettanut koko laajuudeltaan vielä omaa vuosikertaani. Se alkoi vasta vuotta, paria myöhemmin täydellä vauhdilla, riippuen tietysti opinahjostakin.

--- Sunnuntai mennä hissuttaa siis varsin rauhallisissa merkeissä. Omaatuntoa kolkuttaa kylläkin yksi vaatekasa, joka pitäisi selvittää, se kun lojuu vaatekaapin oven edessä. Mutta jos ei tänään, niin sitten huomenna. Johan meille lapsena opetettiin, että pyhätyöllä ei ole siunausta, joten paras kääntää katse toiseen suuntaan... Etsin eilenillaksi yhtä tiettyä puseroa ja samalla juhlavaatettani sovittaakseni sitä hyvissä ajoin ystäviemme häihin. Hame löytyi, mutta sain selata kaapit kahteenkin kertaan ennen kuin toppi suvaitsi tulla esille.

Vaatekaappi tuntui olevan niin täynnä epäkuranttia roinaa, että helpointa oli nostaa henkarit sellaisenaan ulos kaapista. Osa menee varmasti suoraan lumpuksi, osan kenties taittelen nätisti laatikkoon odottamaan aikaa parempaa, toisin sanoen sitä että mahdun niihin. Kuvittelen aina tarvitsevani vanhoja rytkyjä esimerkiksi muokatakseni niitä uuteen kuosiin. No, joskun aina kyllä teenkin niin, mutta ihan liian harvoin.