Tänään ei ajatus kulje, joten viisainta lähteä ulos. Tai pakkohan sitä tuon koiran kanssa on lähteä, satoi tai paistoi. Nyt on todella hiljaista ulkonakin. Eilen sen sijaan lauma jannuja (ikä alakoulu - rippikoulu) oli lähipellolla sotimassa eli kiljumassa ja ampua räiskimässä. Osalla oli  kypärät päässä ja muut sotareleet päällä, osalla ei. Yhdelläkään ei ollut minkäänlaista suojusta kasvojen tai silmien edessä, vaikka kohti ammuttiin. Nämä tällaiset pyssyleikit ovat jotain, mitä en käsitä millään. Aikamiehet leikkivät samaa kuulasotaa ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tässäkin porukassa ikähaarukka oli aika suuri.

Sen ymmärrän oikein hyvin, että pikkupoika haluaa leikkipyssyn ja jos äiti ei osta, niin tekee sen itse. Sitä en kuitenkaan käsitä, miksi vanhemmat ostavat näitä huudossa olevia replika-aseita (miksi lie kutsutaankaan), jotka pitävät kamalaa melua ja joiden pyöreät muovikuulat sattuvat, voivat aiheuttaa oikeaa vahinkoa ja ainakin pyörivät jaloissa ja takertuvat esimerkiksi koiran tassuihin. Edellisen kaupunkisodan kuulat pyörivät jaloissa toista vuotta meidän kävelytiellä ja nyt näemmä seuraava armeija on paikalla. Minä olin kyllä se ilkeä naapurin ämmä, joka kysyi että onko herroilla maanomistajan lupa, kun ravasivat pitkin naapurin peltoa. Pojat kyllä siirtyivät kiltisti vähän sivummaksi, mutta mennessään kyllä räiskäyttivät muutaman kerran meidän aitan seinään, ellen väärin kuullut.

Tuulee ja lämpöäkin on alle kymmenen astetta. Viime yönä on käynyt pakkasen puolella, mittari väitti. Lähdemme nyt kuitenkin pikapuoliin koiran kanssa kävelemään. Pipo päähän ja tumput käteen, joten emmeköhän me tarkene muutaman kilsan lenkin taapertaa tuulessakin. Yritetään ainakin.