En ole ihan ajan tasalla, sillä vaikka kunnioitettu ja Finlandia-palkittu Antti Hyry on pitkän linjan kirjailija, en muista lukeneeni yhtään hänen kirjaansa. Häpeä minulle, mutta onnittelut kirjailijalle! Nämä verkkaisesti etenevät, pohdiskelevat teokset eivät oikein ole minun alaani. Tai siis tämä mielikuva minulla on Hyrynkin tekstistä. Pieni "vaara" on, että kirja tulee joululahjaksi joko sivistyneeltä sisarelta tai sivistyneeltä langolta & kälyltä. Taikka molemmilta. Näillä on tapana muistaa meitä valistavilla teoksilla, joista osa tosin on iloisesti jäänyt hyllyntäytteeksi, mutta en ota siitä stressiä. Ehkä luen nekin joskus, ehkä en. 

Jos Uuni tulee lahjapaketissa, niin hyvä on. En ehkä ole ainakaan ensimmäisten joukossa sitä ostamassa. Kirja varmaan on hyvä ja kirjailija palkintonsa ansainnut, ei siinä mitään. Mutta koko kilpailu vähän nipistää minua. En ole saanut oikein Finlandia-palkintoon makua muuta kuin kalliina markkinointioffensiivina ja kustantajien välisenä kilpajuoksuna.

Kun oma vauhti on hidastunut, niin en oikein  jaksa lukea hidastempoista tekstiä. Paitsi kaikenlaisia historiikkeja ja sukukirjoja ja historiaan liittyvää, mutta se on eri juttu. Niiden vastapainoksi kaipaan ajoittain raastavia dekkareita ja suloista hömppää.

Toimin tänäkin aamuna juuri niin verkkaisesti ja hitaasti, että myöhästyin tasan 10 minuuttia diabetes-hoitajan soittoajasta. Piti vain pyytää labratulokset, jotta saisin varattua ajan lääkärille, ei sen kummempaa. Aika on saatava ennen joulua, jotta saadaan kela-anomus sisälle. Kesällä tuli hylky: anomus palasi bumerangina takaisin, kun näet diabetes-lääkitys tehosi liian hyvin ja sokru-arvot olivat kohdallaan. Kas, kas, sen takia ei näyttö riittänyt. Pahempi juttu jai olisi ollut se, että lääkettä popsitaan turhan takia.

Labratulokset kiinnostavat kyllä muunkin takia, sillä olen ollut koko syksyn harvinaisen väsynyt ja aikaansaamaton. Uni tulee vasta kauhean myöhään, jolloin tietysti otan sen takaisin aamulla. Painon pitäisi laskea, mutta se vain nousemistaan nousee. Kahvi ei enää maistu, se ainoa kupillinen, jonka aamulla juon, vaan aiheuttaa pahaa oloa. Pimeyskin varmaan on yksi syyllinen ja lisäksi nämä miestä vainoavat vaivat stressaavat myös eukko-poloista. Olen joskus miettinyt jopa kirkasvalolampun hankintaa, mutta sille ei ole oikein luontevaa paikkaa talossa. Mutta kai tämä tästä, kun  sentään joulukin on tulossa ja sen jälkeen jo voi ruveta odottamaan kevättä.