Aioin ensin kommentoida Inkiväärin kommenttia lyhyesti, mutta päädyinkin jatkamaan ajatukseni vähän ehkä pidemmäksi kirjoitukseksi. Inkivääri muistutti aluksi alkuopettajan suuresta merkityksestä koko koulunkäyntiin. Niin se varmasti on. Minusta kylläkin tuli kilttinä ja tunnollisena tyttönä oivallinen oppilas, mutta en varmaan olisi edes uskaltanut esittää protesteja eikä se siihen aikaan ollut tapanakaan.

Muistan oman tyttären kouluajoista sen, miten ihastunut hän oli ekaluokan opettajaansa. Kun sitten muutimme keväällä paikkakuntaa, hän soittelikin joskus vanhalle rakkaalle opettajalle, varsinkin kun uusi opettaja oli kaikkea muuta kuin ammattitaitoinen. Shokki oli ollut melkoinen, kun opettaja pisti luokan uuden oppilaan, siis tyttäreni, heti ensimmäisellä tunnilla lukemaan ääneen ja tietysti koko luokan kuullen. Tytär osasi lukea, muttei vielä kovin sujuvasti ja jännitti muutenkin ihan hirveästi uutta koulua. Tämä oli vasta alkusoittoa ja kun monet muutkin vanhemmat olivat saaneet viestejä opettajan selvästi häiriintyneestä mielenlaadusta, vaihdoimme porukalla lapsemme toiseen kouluun ja opettaja jäikin sitten sairaslomalle.

Mutta sitten tuon laulun sisältöön, jota Inkiväärikin kommentoi. Sanoissa on jotain omaan sisimpääni vetoavaa perushaikeutta ja olenkin aina pitänyt siitä. Kumma juttu. En voi sanoa olleeni "köyhän lapsi". Koti oli keskikokoinen maalaistalo. Lapsuudessani kaikki mahdollinen raha käsittääkseni investoitiin tilan koneisiin ja rakennuksiin, elettiinhän tuolloin vasta pula-ajan jälkeistä 50-lukua. Myöhemminkään ei koskaan ollut irtorahaa.

Vasta ihan viime vuosina olen käsittänyt, että silti meitä mukuloitakin vieroksuttiin kylällä. Me kun olimme "niin rikkaita". Me, jotka kuljimme toinen toistemme vanhoissa vaatteissa ja minä esikoisena jouduin vielä käyttämään isän serkkulikkojenkin vanhoja ryysyjä! Rahaa oli hyvin vähän käytössä ja kaikki oli niukkaa. Kun olen ystävättäreni kanssa jutellut asiasta, niin heillä vastaavan kokoisen tilan tyttärillä oli ihan sama tilanne kotona. Isät niin meillä kuin heillä kyllä huomasivat maksaa lapsille palkkaa esimerkiksi lantun tai sokerijuurikkaan harvennuksesta, taisi olla 5 tai 10 penniä metriltä. Kesät kuluivatkin ikuisessa raadannassa pellolla ja navetassa. Vasta aikuisena olen viettänyt ensimmäistä oikeaa kesälomaa.

Toisaalta myös voi olla niinkin - uusmaalaiseen perinteeseen kuuluvana juttuna - että pitihän sitä nyt muulle pitäjälle näyttää koppavammaltakin kuin mihin rahkeet aina olisivat riittäneet... Mummi oli käynyt kansanopiston ja olivat omatkin vanhempani kouluja käyneet. Rakennukset olivat siistit, vanhemmat mukana kunnallis- ja muussakin järjestöelämässä. Lapset pantiin oppikouluun. Kun lähinaapurit olivat tehtaalaisia, joiden poliittiset näkemykse olivat aivan erilaisia ja lapsetkin imivät vaikutteita vanhemmiltaan kuin pesusienet. Muistan yhdenkin kansakoulukaverin, joka neljännellä luokalla julisti, että hän nimenomaan työläisen lapsena ei sitten mene oppikouluun vaan ammattikouluun! En  tiedä, mitä tästä luokan priimuksesta myöhemmin tuli. Eipä silti, vaikkei meillä kotona politiikkaa puhuttu, niin kaipa mekin omat asenteemme sieltä imimme.  - Tämä oli sitä aikaa, jolloin esimerkiksi Teiniliitto oli vielä täysin sitoutumaton. Poliittisen Teiniliiton aika alkoi ja päättyi vasta muutama vuosi myöhemmin. Myöhemmin,  kun on lukenut historiaa, niin monet asiat vasta ovat alkaneet avautua.