"Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, sillä on taskussa avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen niin kuin maamies pellolla lyhteen." Tämmöinen värssy on vanhassa muistivihossani, muistaakseni kaukaisen serkun kirjoittama. Ystävyys tämän sittemmin mainetta ja kuuluisuutta niittäneen taiteilijattaren kanssa kyllä hahtui, tuskin oli kovin vahvalla pohjalla silloinkaan, mutta riimit jäivät mieleeni, kun ne vielä puolenkin vuosisadan jälkeen muistan.

Ystävyys on todella kultaakin kalliimpi aarre. Tätä jäin pohtimaan, kun aamulla ex-työkaveri soitti kuulumisia pitkästä aikaa. Keskustelumme oli antoisa, vaikkemme ole tavanneet moneen vuoteen. Kun jäin työttömäksi, mies kehotti varustautumaan henkisesti myös siihen, että ystävät katoavat. Voin omakohtaisesti todistaa, että kun suuri osa ihmissuhteista liittyy tavalla tai toisella työhön ja ammattiin, näinhän siinä käy.

Mies muistelee usein joitakin ex-kavereitaan, joiden kanssa esimerkiksi kävi vuosikaudet pelaamassa tennistä. Sitten kun ei miehestä enää ollut enempää peli- kuin yhteistyökumppaniksi, haihtuivat kaveritkin. Totta kai kaveruus on ollut pinnallista kaveruutta, ei syvää ystävyyttä, jos se noin nopeasti katoaa, mutta usein näin vaan on. En usko, että eroa on miesten ja naisten välillä, vaan arvelisin että eron voi tehdä työn laatu.

Ehkä ihmiset, jotka tekevät esimerkiksi ns. liukuhihnatyötä, hankkivat työlleen vastapainoksi harrastuksia, joissa voivat tavata muitakin kuin työkavereita. Käyvät vaikka keilaamassa tai työväenopiston lukupiirissä. Jos sitten työ päättyy, on harrastus jäljellä. Mutta jos työ täyttää koko elämän sekä konkreettisesti että henkisesti, ei välttämättä ehdi eikä jaksa enää harrastaa muuta. Kaikki kaverit ovat kytköksissä työhän. Kun sitten työ syystä tai toisesta loppuu, voi seurauksena olla täydellinen katastrofi.

Tämähän ei ole mikään uusi eikä ennen kuulematon ajatus, mutta miten nyt putkahtikaan mieleeni sen jälkeen, kun pitkään vaihdoimme kuulumisia. Onnekseni minulle on kai melkein jokaisesta työyhteisöstäni jäänyt jäljelle yksi tai jostain useampikin oikea ystävä, joiden kanssa on mukava pitää yhteyttä vuosien, vuosikymmentenkin kuluttua. Vaikkei jatkuvasti pidetä yhteyttä, voi pitkänkin tauon jälkeen jatkaa juttua ihan kuin eilen olisi edellisen kerran tavattu. Näistä ystävistä kannattaa pitää lujasti kiinni. Ja olla kiitollinen.