Matka oli onnistunut. Hyvässä seurassa, hyvien ruokien ja juomien ynnä lääkkeiden ansiosta pikku matka meni kaikin puolin mukavasti ja ystävien tapaaminen oli yhtä juhlaa!  Sääkin oli mitä mainioin, vaikka varmuuden vuoksi ajoimme päiväsaikaan. Jo seuraavana aamuna samalla tiellä olikin ollut jäätä eli kaikenlaista kolaria ja tieltä ajoa.

Yritin kuvata värikkäitä metsiä tien laidalla, mutta kamera ei aina ehtinyt vangita koivujen ja haapojen keltaisuutta tai vaahteroiden punaista väriä. Taivas oli näin sininen.

Kun tulin perjantai-iltana kotiin, oli meillä toinenkin potilas. Tämän taudin itämisaika näyttää olevan tasan seitsemän päivää, mutta kesto paljon pitempi. Mies yskii ja kröhii, mutta niin teen minäkin edelleen. Tautini täyttää huomenna kolme viikkoa. Antibioottini on vahva, mutta sekään ei ole vielä vienyt tautia mennessään. Miehellä ei lääkitystä olekaan eikä hän siedä yskänsiirappien makua, joten ei halua lainata edes yskänlääkettäni. Hän odottaa sairaalakutsua, joten toivottavasti tämä hänen tauti paranee ennen sitä eikä mahdollisesti sekoita tulevia tutkimuksia, mitä sitten ovatkaan. Kutsu voi tulla melko nopeastikin, sillä tutkimusten aihe voi olla hyvin vakava, ei ainakaan luulotautia. - Tämä on niitä asioita, joita ei pidä etukäteen miettiä yhtään hetkeä.

Mies tiedotti heti, että lauantaina tulee vieraita. Joku etiäinen oli käskenyt minua keskiviikkona tilaamaan kauppaan lähtevältä mieheltä pullapitkon. Kun ystävämme olivat pihassa jo kello 9.30 ja matkaväsymys ja vieraassa sängyssä huonosti nukuttu yö painoivat minua vielä aamullakin, en olisi jaksanut miettiä sen suurempaa tarjoilua. Luumuhillolla ja juustolla höystetyt pullakahvit maittoivat kaikille! Tämäkin tapaaminen oli iloinen asia, erityisesti sen takia, että aikaisemmin pelkäsimme että tapaammeko ystäväpariskunnan toista puolikasta enää koskaan.