Tänään on säätilan puolesta mainio äänestyspäivä. Katselen tässä kirjoittaessani, miten väkeä kulkee verkkaiseen tahtiin lähikoululle. Äänestämään arvatenkin, tai sitten muuten ovat päiväkävelyllä, kun aurinko paistaa. Tai no, totuuden nimessä, autoja kulkee enemmän kuin jalkapatikassa olevia. Pikapuoliin mekin lähdemme, mutta eri koululle.

Illaksi sitten asettaudumme vaalivalvojaisiin. Isäntä jo harmitteli, ettei muistanut eilen käydä ostamassa viinipulloa. Minä kyllä luulen, että jännitys kohoaa ilman viinin vauhditustakin, enkä sitäpaitsi uskalla nyt ottaa lasillistakaan tämän lääkekuurini takia.

Kun huomenna on Minna Canthin päivä - liputuspäivä ensimmäistä kertaa - niin löysin laatikkoon sekä tähän että huomiseen päivään oikein hyvin sopivan aforismin. Tämä Minna oli aikansa radikaali naisasianainen ja on hyvinkin liputuspäivänsä ansainnut. Näitä taistelija-Minnoja tarvitaan edelleen - silläkin riskillä, että oma aika ei heitä ymmärrä. Nyt on sentään sosiaaliturva, vaikka niukkakin, mutta Minna taisteli myös leskiäitinä oman perheen toimeentulon puolesta.

Pakko jatkaa vielä iltapäivällä:

Keli on nyt mitä katalin. Onneksi äänestykset on äänestetty, koira käytetty ulkona ja pian, tai siis muutaman tunnin päästä, voimme asettautua telkkarin eteen. Isäntä sanoi panevansa tulet uuniin, kun on niin kolean tuntuista sisällä. Koleaa on ulkonakin, ilma kylmenee koko ajan ja lunta, räntää tai mitä lie sataa vaakasuorassa suunnassa. Juuri ja juuri pihan puut erottuvat, mutta lähipellon takana olevia taloja ei enää ollenkaan.

Väkeä näytti olevan puolilta päivin kyllä kiitettävästi liikkeellä, mutta silloin aurinko vielä paistoikin nätisti. Äänestyspaikalla ei kylläkään tarvinnut yhtään jonottaa. Mielenkiintoista on nähdä, mihin äänestysprosentti nousee.

Minun tekisi vähän mieli soittaa Tyttärelle ja kysyä, joko hän on käynyt hoitamassa asian. Mutta en soita, en! Tytär on sentään yli kolmekymppinen äiti, joka osaa hoitaa omat asiansa. Hän on kyllä yleensä äänestänyt, mutta valitteli viikolla, miten vaikea on löytää omaa ehdokasta. - Tästä kanaemo-syndroomasta on varmaan kaikkien äitien yhtä vaikea päästä eroon. Itse inhoan sitä, miten oma äitini vieläkään suunnilleen ei pidä meitä eläkeikäisiä tyttäriään oikeustoimikelpoisina ja näemmä sama piirre periytyy. Kaikkein pahinta onkin kai se, kun huomaa kielteisten piirteiden periytymisen niin itseensä kuin vielä kolmanteen polveen.