Aamuteen aikaan rupesin lukemaan kirjaa, joka imaisi täydellisesti mukaansa. Sitten tulikin jo päiväposti, jonka tutkimiseen meni oma aikansa. Sen jälkeen piti katsoa sähköpostit ja nettiuutiset ja tulla tänne pikkukierrokselle. Ja nyt on jo pakko ottaa vauhtia päivän oikeisiin askareisiin. Työt, esimerkiksi ikkunanpesu eivät suuremmin kiehdo. Toisaalta, kun katson almanakkaa, niin se lisää huomattavasti siivousmotivaatiota. On pakko lisätä. Nuorempana tiesin ehtiväni vaikka mihin ja jaksavani vaikka kuinka paljon. Nyt on pakko tunnustaa itsellekin, että kaikkea ei jaksa eikä ainakaan yhtä päätä, vaan tauoille on varattava yhtä paljon aikaa kuin itse tekemiselle. Näin vaan on.

Toinen mahdollinen ikkunanpesijätär sai kuin saikin työpaikan, joten hänen apunsa varaan en enää voi laskea. Tulin joku aika sitten haukkuneeksi lapsikultaa melkein syyttä. Jo aikaisemmin totesin, että hän on tarvittaessa kova työihminen. Sitä paitsi työpaikkansa hän on aina saanut itse ilman suhteita, ilman isän tai muiden sukulaisten apua ja mikä parasta, heti kun on tosissaan sitä halunnut.

Harmi vaan, että en ehkä nyt saa kipeästi tarvitsemaani apua. Toinen tytär kyllä varmaan tulee, mutta näitä ruutuja on niin mahdottomasti enkä itse uskalla keikkua ikkunalaudoilla tai tikapuilla. Sisäpuolet saan ehkä itsekin pestyä, vaikka muistelenkin joka päivä vessan lauteilta putoamista, joka tapahtui puoli vuotta sitten: kinttuihin jäi pysyvät jäljet ja vähän kipujakin.

Ikkunanpesua lykätään iloisesti, sillä ajattelimme ensin lähteä kaupoille mm. etsimään yhtä uutta eteismattoa ja ehkä jotain kevyttä pöytää, jolle esimerkiksi pihalla vieraita vastaanottava päivänsankari pikapuoliin asettaa kuohuviinilasinsa. Tupakkapöytäkin on jostain kehitettävä pihalle, mutta siihen tarkoitukseen varmaan käy kasvihuoneesta ruosteinen vanha parvekepöytä. Liina vaan päälle, niin hyvä tulee.

No niin, nyt on saatu vauhtia! Heippa!