On aikoihin eletty, jos belgialaisten vihannesten mukana kulkeutuu suomalaisen sairaalan asiakkaan lautaselle hiiren PÄÄ! Joensuulaisen keskussairaalan ylilääkäri vielä sarkastisesti huomautti, että sisätautiosaston asiakas, joka tämän aarteen löysi, ei sentään nielaissut sitä. Hyi olkoon! Sairaalakeittiön vikahan tuo pään lautaselle joutuminen ei sinänsä ole. Kun isoja annoksia käsitellään, niin miten sitä edes kauhaan osuisi tuollainen pikku pää. Etoo kyllä ajatuskin. 

Nyt herää kysymys, missä hiiren loppu kroppa kulkee. Onko se esimerkiksi saksalaisessa tai vaikka turkkilaisessa ruokapöydässä, mahdollisesti Tanskassa vaiko ihan koti-Suomessa? Jonkun kotikeittiön aarteena vaiko ollut jo saman sairaalan soppakattilassa porisemassa? Entäpä mitä tapahtuu,  jos hiiripaisti saa kiehua tarpeeksi kauan?

Vihannesten pakastajan ja pakkaajan kannattaisi ehkä hankkia muutama kissa, jos ei laadunvalvonta muuten toimi. Tai voihan tietysti näin ollakin. Mirri onkin jättänyt todistuskappaleen ahkeroinnistaan. Onneksi tavallisena kuluttajana ei tiedä, mikä missäkin paikassa on hygienian taso. Voisi moni ruoka jäädä syömättä. Jotenkin sitä sinisilmäisesti ajattelee, että ei täällä meillä sentään.

Toisaalta, mistäpä sitäkään tietää, vaikka juuri samalta pakastamolta tulisivat nekin vihannekset, jotka esimerkiksi meidän jääkaapissa odottavat kypsennystään. Raaka-aineiden alkuperää ei läheskään kaikista pakkauksista saa selville, vaikka kuinka kuvittelee ostavansa suomalaisia tuotteita. Laiskuuttani minäkin ostan mieluummin pakastevihanneksia valmiiksi pilkottuina kuin säkillisen raakoja porkkanoita ja toisen kaalinkeriä.