Ahersin äsken lähes syksyn viimeisissä puutarhahommissa ja nyt vietän pientä lepohetkeä. Ei silti, ilta on pimentynyt eikä muutenkaan enää tulisi edes mieleeni lähteä hommiin. Mutta olen tyytyväinen, sillä sain vihdoinkin kärrättyä pihatielle jääneet lehdet tontin laidalle odottelemaan kevättä ja pääsyä pottujen peitteeksi.

Pihassa on runsaasti lehtiä edelleen, mutta niiden korjaaminen tai korjaamatta jättäminen on miehen hommia. Olisi hän nämäkin voinut kerralla viedä peräkärryllä, mutta kun ei niin niin ei. Haravoin ja kuskasin viisi kottikärryllistä pääasiassa sitkeitä tammen lehtiä, jotka jäivät jo kertaalleen lumen ja pakkasen kynsiin ja vaivaamaan "esteettistä silmääni". Ja muutenkin. Miestä lehtikasa ei vaivannut yhtään. Viisi kärryllistä vaati viisi pientä lepohetkeä eli ottihan se selkään, mutta tuli tehtyä!

Jos olisi vielä voimia ja intoa, pitäisi kompostori tyhjentää tässä jonakin päivänä. Sekin on meillä vaimon töitä, sillä jos olisi miehestä kiinni, niin talossa ei olisi kumpaakaan lämpökompostoria. Toin toisen tullessani taloon ja toisen ostin muutamaa vuotta myöhemmin. Tai siis yhteisellä päätöksellähän se ostettiin, kuten kaikki isommat hankinnat, sillä meillä ei ole koskaan ollut sinun ja minun rahoja, vaan meidän.

Jospa nyt lähtisin vaihtamaan töissä kastunutta paitaani ja katsomaan, olisivatko jo kuivumaan ripustamieni työhousujen lahkeet ehtineet kuivua. Mieskin taisi tulla jo kaupasta. Närhi muuten ärähti jossain pihapuussa, mutta ei näyttäytynyt. En ole saanut vieläkään sitä kuvattua.