Aikaisemmin lukemani ja tänne referoimani ikivanhan ruokakirjan tutkiminen on yhden sortin ajanvietettä. Se kyllä sai taas kerran miettimään vanhoja aikoja, aikoja ennen omaa syntymääni. Näiden vanhojen kirjojen kieli on tietysti aina hauskaa luettavaa ja ne kertovat paljon aikansa kulttuurista. Esimerkiksi tästä aamulla lukemastani kuultaa läpi se 30-luvun kulttuuri, johon aika itsestään selvänä kuuluivat kotiapulaiset niin Ruotsissa kuin Suomessakin.

Vaikka "piikakulttuuri" jossain radikaalien 70-luvun vuosien paikkeilla litistettiin maan rakoon, oli se kuitenkin kätevä ja turvallinen tapa monelle maalaistyttärelle päästä pois kotoa ja tutustumaan "kaupungin valoihin". Joillekin siitä kehkeytyi elämän mittainen, arvostetun perheenjäsenen osa, toisille astinlauta opiskeluun tai kokonaan muihin töihin.

Perheen lapsille apulainen oli usein omaa virkanaisen uraansa tekevää äitiä tärkeämpi, turvallinen hahmo. Tiedän suoralta kädeltä ainakin kaksi perhettä, jossa sama kotitapulainen on hoitanut perheen taloutta ja lapsia kolmessakin polvessa.

Rahapalkka oli tietysti pieni, mutta jos siihen ynnää päälle asunto- ja ruokaedun ja usein myös työvaatteet, ei palkka ihan niin pieni enää ollutkaan. Työaikalaki tosin ei tuolloin tainnut koskea kotitaloustyötä ja usein päivät olivat pitkiä. Riippui kai emännästäkin, miten tyttö sai vapaapäiviä.

---

Mies lähti ihmettelemään polkupyörien ihmeellistä maailmaa Tyttären ja Lapsenlapsen kanssa. Itse jäin kotiin potemaan selkääni. Jonnekin lapaluun alla olevaan tuntemattomaan lihakseen tai mihinkä-lie-sisäelimeen on koskenut koko päivän. Sain ehkä kylmää eilisessä tuulessa tai muuten vaan olen reväyttänyt jonkun pienen lihaksen. En usko, että tässä mitään sen kummempaa on, mutten silti viitsinyt lähteä autoon istumaan, varsinkin kun hoitona on tämän päivän ollut paksu kaulahuivi mahan ympärillä. Yskäkin alkoi uudestaan vaivata.