Kouluruokailun historiaa

 

EDELLÄKÄVIJÖITÄ

Seuraavat otteet ovat Väinö Leinosen kirjoittamasta teoksesta "Satavuotias Järvenpään koululaitos 1891 - 1991", jonka on kustantanut Järvenpään kaupunki 1992. Mainittuun aikaan, aina vuoteen 1952 asti, Järvenpään kylä kuului Tuusulan pitäjään.

Yksi kouluruokailun uranuurtajista oli Tuomalan koulu, jossa kouluruokailu aloitettiin jo 1903. Koulurakennus sijaitsi silloin ja on yhä entisellä paikallaan Järvenpääntien varressa. Moni tuntee sen paremmin nimellä Notko; ainakin jossain vaiheessa se oli kotitalousopettajaopiston oppilasasuntolana. Nyt punaiseksi maalatussa ja hivenen "karsitussa" rakennuksessa toimii päiväkoti. Oppilaat tulivat sekä Tuomalan kylän että Järvenpään kylän alueilta ja koulu oli näiden kylien ensimmäinen.

"Maria Friis tuli Tuomalan koulun ensimmäiseksi opettajaksi syksyllä 1892. Hän oli saanut päästötodistuksen Jyväskylän seminaarista 1886. Opettaja Friis toimi koulukeittolan uranuurtajana ensin omassa koulussaan ja Suomen koulukeittolayhdisyksen (= p.o. Koulukeittoyhdistyksen) puhujana. Hän toimi Tuusulan vanhassa neulomaseurassa ja Suomen Opettajayhdistyksessä aktiivisesti ja kuului Suomen Opettajayhdistyksen keskushallitukseen. Hän myös oli Tuusulan kansanopiston vt. johtajana. Maria Friis muutti nimensä Snellmanin syntymän 100-vuotispäivänä 1906 suomalaiseksi Maija Pohjanpaloksi.

Opettaja Mandi Korhonen tuli opettajaksi kouluun v. 1898. Hän oli saanut päästötodistuksen Jyväskylän seminaarista 1894. Hänkin toimi aktiivisesti Tuusulan vanhasssa neulomaseurassa.

Vuodesta 1898 lähtien alkoi opettajakaksikko Pohjanpalo-Korhosen intensiivinen kulttuurityö Järvenpään - Tuomaalan kansakoulussa eikä vain siinä vaan laajalti sen ulkopuolella. He esitelmöivät aina Sammattia ja Elimäkeä myöten. He olivat merkittäviä vaikuttajia ja lämpimiä suomalaisuuden puolestapuhujia. ---

Koulukeittola oli vielä v. 1903 lähes tuntematon asia maassamme. Mutta opettajat Pohjanpalo ja Korhonen järjestivät oman koulunsa keittolan osin henkilökohtaisin uhrauksin jo lukuvuonna 1903-04 ilman valtionapua, jota annettiin ensi kerran koulukeittoloille 1913. Opettajat hankkivat välineitä, kouluympäristö pani toimeen vapaaehtoisia rahankeräyksiä, [Järvenpään kartanon omistaja] Westermarck toi keittolaan ruokatarvikkeita Järvenpään kartanosta, samoin Tuomalan [kylän]isännät joko ilmaiseksi tai maksusta. Laulaja Pasi Jääskeläinen luovutti osan konserttituloistaan keittolalle. Järvenpään työväenyhdistys piti iltamia pari kertaa vuodessa keittolan hyväksi. Myös Järvenpään osuuskauppa avusti keittolaa. Oppilaat poimivat marjoja, ja oppilaspuutarha tuli myöhemmin osaltaan suureksi avuksi.

Oppilaat maksoivat ruoastaan 20 penniä viikossa, vähävaraiset saivat sen ilmaiseksi, ja opettajat maksoivat ateriansa. Näin monipuolisen aktiivisuuden ja auttamishalun avulla koulukeittola toimi oppilaidensa suureksi tyydykseksi."

Koulupiiri jaettiin kahtia vuoden 1917 paikkeilla ja kumpikin kylä sai myös uudet koulurakennukset.

 

 

 

 

 

Koulukeittoyhdistyksestä on jäljellä vain vähän tietoa. Yhdistys on ilmoitettu yhdistysrekisteriin 13.1.1920, mutta se on ilmeisesti perustettu jo aikaisemmin, eräiden lähteiden mukaan vuonna 1916.  

Villiviini sai huhtikuussa 2010 sähköpostia:
 
"Luen 1900-luvun vaihteen molemmin puolin vaikuttaneen lääkärin Konrad ReijoWaaran kirjeenvaihtoa. Siellä on 9.9.1910 päivätty postikortti, jossa kutsutaan Koulukeittoyhdistyksen johtokunnan jäseniä kokoontumaan syyskuun 10 pnä ½7 Aleksanterin(katu) 42:een. Allekirjoituksena "Puheenjohtaja".
Etsin internetistä tietoa koulukeittoyhdistyksestä ja löysin kiinnostavan kirjoituksenne kouluruokailun historiasta. Ajattelin kertoa tästä postikortista Teille, koska siinä ilmenee, että yhdistys toimi jo 1910.
Tervehtien
Pertti Mustajoki"

 

 

Koulukeittoyhdistyksen kotipaikka oli Helsinki ja sen tarkoituksena oli "aikaansaada parannusta koululaisten ravitsemisessa". Yhdistys järjesti luentotilaisuuksia ja julkaisi opaskirjasia sekä edisti myös koulujen yhteydessä toimivien kasvimaiden perustamista mm. jakamalla kouluille siemeniä. Kouluruokailuun ruvettiin kiinnittämään huomiota, mutta järjestelyt olivat pitkään vapaaehtoispohjalla.

Yhdistysrekisterin mukaan ensimmäisen hallituksen jäseniksi on merkitty Elin Yrjö-Koskinen, Tilma Hainari, Agnes Vuorenheimo, Anna Paasikivi, Minna Frisk, Olga Moberg, Ida Hannikainen, Hj. Basilier, V. Sippola, Paula af Heurlin, Hilma Kerppola, Inez Elmgren, kaikki Helsingistä. Puheenjohtajana toimi Elin Yrjö-Koskinen, varapuheenjohtajana Tilma Hainari ja sihteeri/rahastonhoitajana Inez Elmgren, joilla kullakin oli erikseen nimenkirjoitusoikeus.

Viimeinen merkintä Yhdistysrekisterissä on vuodelta 1931: "Yhdistys on lopettanut toimintansa." Kun laki oppivelvollisuudesta tuli voimaan 1921 ja koulutoimi siirtyi kuntien ja valtion velvollisuudeksi, katsottiin Koulukeittoyhdistyksen toiminta tarpeettomaksi. 

 

 

Sotaväen ylilääkäri Väinö F. Lindén antoi joulukuussa 1930 Uudelle Suomelle haastattelun, joka on julkaistu hänen muistelmissaan "Spalernajasta talvisotaan" (Tammi 1972). Kirjoittelin muistelmista Varalla-blogiini 1. heinäkuuta.

Haastattelussa Lindén esitti huolestumisensa asevelvollisten huonosta kunnosta. Kutsuntoihin saattoi syrjäseuduilla tulla jopa 140 - 150 cm:n pituisia poikasia, jotka painoivat 40 kiloa. Pienin oli vain 137 cm pitkä ja painoi 27 kiloa. Muistelmissaan hän kirjoitti: "Köyhyys, huono ravitsemustilanne ja tietämättömyydestä johtuvat väärät ruokailutottumukset olivat syynä asevelvollisten huonoon kuntoon."

"Kutsuntahavaintojeni johdosta haastattelin hiljattain erästä entistä opintotoveriani, joka 12 vuoden ajan oli toiminut lääkärinä eräässä Sisä-Pohjanmaan kunnassa. Hän kertoi siellä sinä aikana sattuneen yhden täydellisen ja kaksi osittaista katovuotta. Tavallisissakin oloissa sanoi hän useimpien perheitten miltei ainoana ravintona olevan: leipä, peruna ja silakka tai suolainen silakkalaukka, ja leipääkään ei kaikkialla ole mielin määrin syödä, vaan pitää sitäkin säännöstellä. Maidosta, voista ym. särpimestä ei juuri voida puhuakaan. On selvää, ettei sellaisella ravinnolla nopeasti mieskuntoiseksi vartuta. Sellaissakin taloissa, joissa on karjaa ja saadaan maitoa, viedään se hyvin tarkkaan meijeriin, koska se metsien huvettua on miltei ainoa rahanlähde ja kahvia sekä sokeria pitää välttämättä saada, vaikka lapset kuinka kituisivat maidon puutteessa. Oikein inhoittaa ja säälittää nähdä lapsia syötettävän leivänpurulla ja kahvilla ym. heille aivan sopimattomalla ruoalla. ----

---- Kaiken edelläesitetyn perusteella olen sitä mieltä, että terveydenhoidolla ja koulukeittolatoiminnalla on kansakouluissamme aivan kardinaalimerkitys. - Luonnollista on, että varattomille se annetaan ilmaiseksi."

Kirjoitus herätti runsaasti huomiota ja vilkkaan keskustelun. Lindén sai kirjeen mm. Tilma Hainarilta, joka oli kansainvälisestikin tunnettu naisten- ja lastensuojelun sekä kansanvalistusasioiden ajaja, kuten Linén häntä kirjassa luonnehti. Näin Hainari kirjoitti:

"K. Herra Lääkintäeversti V. F. Lindén

Olen lukenut suurimmalla mielihyvällä ja mielenkiinnolla Uudessa Suomessa olleen kirjoituksen kutsuntaijässä olevan nuorisomme yleisestä heikkoudesta. Ollen Koulukeittoyhdistyksen perustajia, joka useana vuonna jakoi kansakouluille valtion myöntämää avustusta ravitsemista ja vaatetusta varten olen tullut vakuutetuksi tehokkaan toiminnan välttämättömyydestä tällä alalla. Niinä vuosina jolloin valtion määrärahoja kansakoululasten ravitsemista ja vaatetusta varten jaettiin yksityisen järjestän, Koulukeittoyhdistyksen, välityksellä, kasvoi harrastus asiaa kohtaan ilahduttavassa määrässä ja lasten vanhemmat alkoivat ymmärtää kuinka välttämätöntä on etteivät koululapset istu nälkäisinä koulupenkillä. Opettajat ja vanhemmat olivat yhteistoiminnassa lasten ruumiillisen ja henkisen kehityksen hyväksi, tästä yhteistoiminnasta sai Koulukeittoyhdistys rohkaisua ja uutta intoa työlleen.

Säädettiin sitten koulupakko ja sen mukana jäi koululasten ravitsemus koulutuntien väliajalla kuntien huoleksi. Yksityinen harrastus ei enää tullut kysymykseen, kun kaikki käy kunnan viranomaisten kautta. On surullista huomata, että 24 vuotta sen jälkeen kun "koulukeittoaate" herätettiin, sen tärkeyttä ei käsitetä yleisemmin vaikka keuhkotauti nuorisossa tekee tuhoaan. ----

Syvästi kunnioittaen, Tilma Hainari, Suomen Naisten Kansallisliiton puheenjohtaja."

 

KANSANRAVITSEMUSKOMITEA PERUSTETTIIN

Vuonna 1936 valtioneuvosto asetti Kansanravitsemuskomitean "harkitsemaan toimenpiteitä kansanravitsemustilan kohottamiseksi ja maataloustuotantomme ohjaamiseksi siihen suuntaan, että, niin paljon kuin mahdollista, kotimaisin tuottein voitaisiin saada maassamme mahdollisiimman tarkoituksenmukainen ihmisravitsemus. Sitä paitsi on komitean kiinnitettävä huomiota eritoten nuorten äitien, pikkulasten sekä koulu- ja opiskelevan nuorison samoin kuin tehdastyöläisten ruokatalouden saattamiseen terveelliselle kannalle ilman kohtuuttomia kustannuksia."

Maatalousministeriön alaisuuteen perustetun komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin kansanedustaja, tohtori O. B. Reinikainen ja jäseniksi lääkintäeversti Väinö F. Lindén, professorit A. I. Virtanen ja Yrjö Reenpää, kotitalouskonsulentti Martta Kuusela, maisteri Elli Saurio, tarkastaja Arvo Vartia, agronomi Paavo Widing ja kansanedustaja, rouva Aino Lehtokoski. Lindenistä tuli komitean varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja vuonna 1939, kun Reinikainen siirtyi lääkintöhallituksen pääjohtajaksi.

Komitea istui runsaat neljä vuotta ja luovutti lähes 500-sivuisen mietintönsä valtioneuvostolle syyskuussa 1940. Komitea mm. teetti useita alaa kartoittavia tutkimuksia, kertoo Lindén. Komitea mm.  painotti kouluruokailun järjestämisen merkitystä ja laati yksityiskohtaiset ohjeet kouluille: "Kouluravinnon tulee sisältää erikoisesti sellaisia ruoka-aineita, jotka tärkeällä tavalla täydentävät varattomien perheiden tavallista kotiruokaa."

Muistelmissaan Lindén kirjoittaa edelleen: "Ne tiedot, joita komitealla nyt on kansamme ravitsemuksesta, osoittavat varattomissa kansankerroksissa esiintyvän yleistä A-vitamiinin niukkuutta ja myös C-vitamiinista on useissa tapauksissa puutetta todettavissa. Kun juuri näillä vitamiineilla on sangen tärkeä vaikutus ihmisen elimistön vahvistumiseen, mistä seuraa mm. ruumiin lisääntyvä vastustuskyky tauteja vastaan, on kouluravinnon suunnittelussa erikoisesti otettava huomioon myös mainittujen vitamiinien puutteen poistaminen.

Koulussa nautitun perusruoan pitäisi komitean mielestä olla seuraavanlainen:

Vaihe I (kun keittoruokaa ei voi valmistaa).

  1. Ruisleipää 125 g pehmeää leipää (tai vastaava määrä, 80 g kovaa)
  2. Maitoa 400 cm3
  3. Voita 20 g
  4. Raakaravintoa 50 g, vaihdellen lanttua ja naurista, jotka sisältävät runsaasti C-vitamiinia.

Vaihe II (kun keittoruokjaa voidaan valmistaa): leivästä 50 g:n vähennys, mutta lisäksi keittoruokaa tai vaihdellen eri puurolaatuja."

"Kun maamme kouluruokailua ryhdyttiin kiireesti järjestämään suurelta osin komitean vakavan kehotuksen perusteella, on minulla ollut ilo olla aikaansaamassa erästä maamme terveydenhoidon perustavanlaatuisinta uudistusta", päättää Lindén kirjoituksensa.

----

Tämä siis tapahtui 1940-luvun alussa. Virallisesti kouluruokailu juhli 60-vuotista taivaltaan viime vuonna eli 2008.

 

 

 

Kouluruokailun virallinen historia kertookin myöhemmistä vaiheista, jolloin ruokailu tavoitti kaikki oppilaat. Linkistä on edelleen useita linkkejä eteenpäin.

 

Puheenjohtajana toimi pitkään, mahdollisesti koko toiminta-ajan Elin Yrjö-Koskinen. Hän oli se sama Elin Lovisa Brander (1855-1942), myöh. Yrjö-Koskinen, jonka aviomies Yrjö Yrjö-Koskinen toimi mm. koulutoímen ylihallituksen ylitirehtöörinä ja senaattorina. Elin kuului samaan sisarussarjaan kuin mm. Paloheimo-yhtymän perustaja, maanviljelysneuvos H.G. Paloheimo ja Pohjolan toimitusjohtaja, vuorineuvos K.A. Paloheimo.

Elin-rouva oli myös perustamassa maahan Kotitalousopettajayhdistystä v. 1918 ja oli yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja, vuodesta 1918 vuoteen 1925. Yhdistys perustettiin Helsingin uudella rautatieasemalla valtion kotitaloustoimikunnan järjestämän säilyke- ja vastikenäyttelyn yhteydessä.

 

HUOLI NUORISON TERVEYDESTÄ

KOULUKEITTOYHDISTYS R.Y.