Olin jo sulkemassa konetta, mutta jotain unohtui. Piipahdus tänne omaan blogiin meinasi unohtua. Kiertelin pitkään tutuissa blogeissa, joihinkin jäi tervehdykseni, joihinkin en osannut kommentoida mitään. Osa jäi käymättäkin, kun en ehtinyt.

Sain illalla toisen viinimarjaämpärillisen perattua, pakattua ja lykättyä pakkaseen. Vadelmiakin kävin noukkimassa taas lähes litran verran. Näistä on hyvä mieli. Tulkoon mikä tauti tahansa, niin pakastin on ainakin täynnä tavaraa.

Aikaisemmin päivällä käytiin mummulassa. Äiti oli nyt yllättävän virkeä ja asiallinen puheissaan. Isä sen sijaan näytti entistä uupuneemmalta. Olen ennenkin arvellut, että vanha lääkintälotta nostaa tarvittaessa kriisitilanteessa päänsä ja terästäytyy. Nyt hän hoitaa sairasta puolisoaan. Ei se muisti silti miksikään ole muuttunut, mutta kunto näemmä vaihtelee aaltoliikkeinä. Nyt oli se parempi päivä.

Yritin tentata äitiä vanhoista sukuasioista, mutta jostain syystä hän ei halua kertoa tietyistä asioista. Saimme toki uuttakin tietoa, mutta sitten tuli selvä seinä vastaan: tästä ei mennä eteenpäin. Voi olla, että äiti ei muistakaan omakohtaisesti varhaisemman lapsuutensa asioita, mutta luulisi, että lapsenkin korviin oli tarttunut jotain. Ihmettelen, mistä oikein on aikanaan ollut kysymys ja mikä vieläkin estää puhumasta 80 vuoden takaisia asioita. Lapsi tietenkään ei ole kaikkea tajunnut, mutta luulisi kuitenkin, että äiti olisi aikuisena itsekin penkonut näitä salattuja asioita. Ehkä jostain laatikosta löydämme jonain päivänä kaipaamiani dokumentteja.

Tai ehkä armollinen muistin heikkeneminen on vienyt pahat asiat kokonaan pois äidin mielestä? Tähänkään en ehkä saa vastausta äidin eläessä. Rekistereistä sitten löydän joskus jotain ja loput itse päättelemällä.

Divaristakin tuli kirjoja, joiden arvelin täyttävän joitakin tietoaukkojani. En tiedä, äkkiseltään tuntuu että eivät täyttäneet, mutta sinänsä teokset ovat "arvokas lisä" maakuntahistorian kokoelmaani. Kirjat ovat 1920-luvun vaihteesta ja siistejä, vanhat kartatkin oli mukana.

Tytär lähtee lomamatkalle ja toinen potee pahaa autokuumetta. Meillä ei ole onneksi näitä vaivoja, ei kumpaakaan. Autonhankkija huomautti koppavasti isälleen jotain, josta selvästi huomasin tämän pahoittaneen mielensä. Ehkä heidän suhteissaan on hetken aikaa ns. luova tauko, mutta kuten isä sanoi: "Tulee se kuitenkin takaisin." Likka ei ilmeisesti edes käsitä, miten paljon isä häntä edelleen tukee, me yhdessä, vaikka pitäisi olla jo täysin omillaan ja pikemminkin kysyä, voisiko tehdä jotain isänsä hyväksi. Sitä kysymystä ei yksikään mukuloistamme ole toistaiseksi keksinyt esittää...