Tänään näyttää olevan Tuija ja Tuiren nimipäivä ja viikko yhdeksän alussa. Hiihtolomalaiset aloittivat taas koulunsa. Karkauspäiväkin on tulossa ja minulla keskiviikkona labrakäynti. Isännällä on toivottavasti yksi tärkeänpuoleinen tapaaminen lähipäiviniä, mutta muuten vietämme luultavasti hyvin hiljaiseloa. Lehdissäkään ei ole moneen päivään ollut mitään kommentoitavaa, eikä minulla muutenkaan ajatuksia liikkeellä.

Aurinko kuitenkin paistaa ihanasti, kuin keväällä konsanaan, eikä lumesta ole vaihteeksi tänään tietoakaan. Joka toinen päivä maa onkin ollut valkea, samoin autonkatto ja joka toinen päivä aurinko paistaa ja köynnöskuusaman vihreät lehdet vipottavat tuulessa. Nytkin tuulee aika tavalla. Kuusenoksatkin heiluvat sen verran napakasti, että ehkä ei ole ulkoilupäivä tiedossa. Naapurin tontilla kuuluu olevan haketuskone käynnissä.

Valvoin taas yöllä vaikka miten pitkään ja ehdin miettiä kaikenlaista. Erityisesti pohdin tulevaa kevättä. Kevyimmästä päästä ajatukset liikkuivat esimerkiksi kevätjakun neulomisessa. Minähän sain Jussi-langasta tekemäni paksun ulkoilujakun jo valmiiksi. Kiinnittimet enää puuttuvat, mutta saavat toistaiseksi puuttuakin, sillä nyt on aika kaivaa ohuen Bambu-juhlajakun tekele ihan tosissaan esille, jos aion saada sen toukokuulle valmiiksi. Ajattelin tutkia, laittaisinko osan ostamistani Lapin soljista tähän tulevaan jakkuun kiinnittimiksi.

Tietysti myös tuleva työttömyyseläke pyöri mielessä. Siinä kai ei mitään epäselvää ole, etteikö eläkeyhtiö sitä myöntäisi, mutta ilmassa on kahta tietoa esimerkiksi siitä, pitääkö edelleen rampata työkkärissä ilmoittautumassa vai ei. Käyntikerrat kai kuitenkin harvenevat, mutta ainakin jotkut työvoimatoimistot edellyttävät vierailua kerran vuodessa. Jotkut eivät, mutta jos toimit väärin, niin voit sanoa hyvästit eläkkeellesi. Hölmöä. Työkkärihän periaatteessa voi myös komentaa työttömyyseläkkeeltä töihin. Absurdi ajatus, mutta näin se vain on.

Vieläkin hölmömpää luin netin keskustelupalstoilta yön hiljaisuudessa: joku onneton sielu kertoi saaneensa komennuksen työkkärin organisoimalle työnhakukurssille ja kas, vain paria kuukautta ennen alkavaa työttömyyseläkettään. Voi Pyhä Byrokratius! Jos et nöyrästi tottele ja mene, niin karenssiin joudut ja lisäksi menetät kahden kuukauden päästä alkavan eläkkeesi. Tämä jos mikä on ihmisten nöyryyttämistä.

Totuus onkin usein tarua ihmeellisempää. Näitä tarinoita ei uskoisi lainkaan todeksi, jos ei itse niihin törmäisi. Ystäväni sanottiin irti työpaikastaan. Hänpä keksi mielenkiintoisen kurssin, jonka kautta mahdollisesti urkenisi uusi ura yrittäjänä ja käsityöläisenä. Hän laski että juuri ja juuri selviytyisi kurssimaksuista ja elinkustannuksistaan työttömyyspäivärahan turvin, haki ja pääsi kurssille. Vaan mitäpä teki työkkäri: eväsi koko päivärahan. Kurssi näet oli yksityinen eikä se sopinut viranomaisen pirtaan! Nyt hän sitten käy kurssia ja ihmettelee, mistä leipä löytyisi.

Yksi nöyryytyksen laji on vamaan käynti sossun luukulla kerjäämässä ruokarahaa. Tunnen toimeentulotuella elävän kaverin, josta ei kerta kaikkiaan ole enää työelämään. Kuten hän itsekin sanoo, pää ei kestä ja kaverin taustaa tuntien en sitä yhtään ihmettele. Toisaalta jo yksistään vuosien työttömyys invalidisoi ihmisen, mutta tässä on monesta muustakin asiasta kysymys. Tilanne jatkuu samana kuukaudesta toiseen ja silti on vähän väliä käytävä sossussa perustelemassa anomustaan ja selittämässä usein vaihtuville virkailijoille vaikeaa elämäntilannettaan. Viimeksi kun näin kaverin, oli hänellä rahaa tasan 16 euroa seuraavien kahden viikon ruokaan ja vuokrien omavastuuosuuksia rästissä monelta kuukaudelta.

Kun itse olen ollut ansiosidonnaisella kohtalaisen hyvältä palkalta, niin voin pitää itseäni hyväosaisena. Leikkuri löi jo niilläkin tuloilla ankarasti eli kun tulot laskevat suunnilleen puoleen, niin on tässä ollut opettelemista. Jäin sentään nipin napin köyhyysrajan yläpuolelle. Ei myöskään kannata jälkiviisastella sillä, miksen säästänyt ajoissa. No en, oli ostettava tarpeellista tarvekalua taloon kuten pihatraktoria ja lumilinkoa ja autoa, oli maksettava lapsen autokoulua ja sen sellaista. Niihin talouden yhteiset rahat käytettiin usein viimeistä euroa myöten, eikä yhtään kaduta. Ja sitä ennen maksettiin yhdessä hirmuisella aikataululla isoa asuntolainaa, jotta saatiin ex-rouva siirrettyä nopeasti historiaan. Mutta kun se laina oli maksettu ja istuimme terassilla kuunnellen yölinnun laulua ja lipittäen konjakkia juhlan kunniaksi, niin mies tulikin kosineeksi. Luulen, että molemmat elämme nyt elämämme onnellisinta aikaa.