Juhannusaattona ja tänäänkin satoi oikein kaatamalla moneen otteeseen. Tänään myös ukkospilvet kulkivat ristiin rastiin monesta suunnasta samaan aikaan. Salamia ei näkynyt, mutta jyrinä oli sitä komeampaa (sanoo hän, joka pelkää ukkosta, mutta nyt istui turvallisesti miehensä vieressä). Jännä sää, sillä auringonpaiste ja sade vuorottelivat, mutta satoi ja paistoi samaankin aikaan. Kun olin lapsi, tällaisesta säästä sanottiin, että silloin taivaassa on häät. Huom. kävin lisäämässä aamulla kuvat, vaikka tekstin kirjoitinkin eilisen illan puolella.

1669142.jpg

1669134.jpg

Onnistuin kerrankin kuvaamaan sadetta ja tippuvaa vesipisaraa omasta mielestäni melko kivasti. Kukintaansa aloittavan pioninkin kuvasin, mutta säästän kuvan toiseen kertaan.

1669139.jpg

Eilinen juhannuspäivä oli ihanan aurinkoinen, vaikka monella suunnalla Suomea kuulemma juhannusta vietettiin vesisateessa ja ankarassa ukonilmassa. Meillä ei ollut erityistä juhannusohjelmaa, ei vieraita, ei kyläreissuja. Emme loppujen lopuksi viitsineet edes laittaa ruokaa ja niin kävi, että graavikirjolohen pala, joka oli ostettu ja suolattu jo torstaina, pääsi tänään biojäteastiaan. Mies oli edellisen illan soittokeikan ja alkavan flunssan takia aika nuutunut eikä minullekaan ruoka maittanut. Valkoviiniä kyllä lipittelimme ja aamulla nälätti kovasti.

Lohta sentään maistelimme jo edellisenä yönä, kun musikantti saapui kotiin. Mukanaan hänellä oli uusi instrumentti. Olikohan se nimeltään tenoritorvi? Baritonitorvi? Kaunis vempain joka tapauksessa ja kovaääninen. Sitä isäntä nyt opettelee soittamaan. Kuulemma 15 minuuttia päivässä on sopiva aika. Tavoitteena on kesän mittaan oppia tällä soittamaan.

Minä harvapäinen en ole muistanut viikolla kysyä, oliko naapurustossa asuvan ystäväni lapsenlapsen ristiäiset eilen vai tänään. Toivottavasti eilen auringonpaisteessa, sillä juhlaa vietettiin mummolassa. Emme ole tavanneet ainakaan pariin viikkoon, sillä mummo on touhunnut ristiäistarjoiluja, leiponut, siivonnut ja pessyt ikkunoita. Kivahan sitä on tulla valmiiseen pöytään, mutta niin itsekin tein, siis järjestin ristiäiset. Mielihyvin järjestinkin oman lapsenlapsen ristiäiset kotiini, jossa oli vähän enemmän tilaa kuin lapsen kodissa. Oman lapseni kastejuhlan sen sijaan järjestimme me vanhemmat ihan itse pikkuruiseen helsinkiläisasuntoomme eikä ollut puhettakaan, että esimerkiksi äitini olisi tarjoutunut leipomaan jotain. Anoppi taatusti olisikin tullut piirakat mukanaan, mutta hän ei ehtinyt nähdä ensimmäistä lapsenlastaan.

Tässä ystäväni tapauksessa vielä erityismausteen antoi se, että vauvan kastepappi oli vihkinyt äidin ja isän ja on muistaakseni vielä isän kummisetäkin. Setä ainakin. Mahdollisesti hän vihki aikanaan nämä isovanhemmatkin, tosin sitä en ole koskaan huomannut kysyä.

Minun lapsenlapseni ristiäisissä melkein syntyi katastrofi, kun viime hetkellä ei paljon puuttunut, ettei kastepappi olisi mennyt vaihtoon. Nythän esi-isien vanhanaikaiset, jämäkät nimet ovat muotia, mutta kymmenen vuotta sitten vielä enemmän harvinaisia. Sellaiset nimet oli lapselle kuitenkin valittu, mutta työvuorossa ollut pappi oli pitkään jurputtanut ruotsalaisperäisistä nimistä ja melkein kieltäytynyt hyväksymästä niitä mukulalle. Nimet eivät olleet mitenkään sopimattomia, mutta yksi x-kirjain ei meinannut millään mennä papin pirtaan. Vanhemmat pahoittivat kovasti mielensä, mutta onneksi selkkauksesta selvittiin ja lapsi sai valitut nimet. Pastori oli ollut vähän tönkkö muutenkin ja tyttäreni hymähti jälkikäteen, että asiat alkoivat mennä eteenpäin vasta sitten, kun oli selvinnyt, että ristiäiset pidetään mummilassa eikä heidän kaksiossaan. Sinänsä itse tilaisuus sujui tyylikkäästi, myös siltä osin, että silloinen miesystäväni, nyk. aviomieheni tuli esitellyksi apukanttorina ja sai säestää tilaisuuden virret. Seurustelumme ei vielä silloin ollut yleisesti tiedossa.

Huomenna lähdetään etsimään rouvalle uutta lepotuolia. Katselin jo tänään netistä valikoimia. Yksi tärkeä kriteeri on se, että tuolin istuin on tarpeeksi korkealla, jotta pääsen siitä helposti ylös. Vanhan tuolin pohja melkein viisti maata ja se varmaan onkin syy rikkoutumiseen, kun huononivelinen ihminen taistelee itseään yläs tuolin sylistä. Tänään olen istunut sekä ulkona että sisään nostetussa puutarhatuolissa, jonka istuin kieltämättä on tarpeeksi korkealla, mutta muuten aika epämukava. Hyvinkin epämukava ja takapuolta puuduttava kokemus. Hankalaa on sekin, kun miehen tuoli on sen vanhan romun matala pari ja minä istun tulevaisuudessa uudella korkealla huonekalulla ylhäällä kuin leskikeisarinna. Ehkä löydämme kompromissin tai sitten niin ergonomisen tuolin, että sen hyvät ominaisuudet kompensoivat epäesteettisyyttä. Hyvää ei kuitenkaan saa halvalla, sen totesin kun pläräsin netin huonekalusivuja.