Tuttu juttu: tauti iskee silloin, kun sitä vähiten kaipaa. Nyt tietysti flunssaa ynnä muita räkätauteja on liikkeellä ja kun me selvisimme hengissä perjantaista, olimme molemmat oikein otollisia vastaanottamaan oman tautimme. Tietysti väkeäkin on ollut niin paljon tartuttamisetäisyydellä, että tämä oli suorastaan odotettavissa.

Jo eilen tunsin taudin iskevän. Nyt tänä aamuna, kun olin juonut aamuteeni, olin  niin voimaton, että oli pakko kömpiä pitkälleen. Vilunväristyksiä tulee ja menee. Mies valitti iltapäivällä samoista oireista. Ostimmekin varmuuden vuoksi melkein kaikki joulun ruokatarpeet jo nyt, jos meistä ei enää huomenna ole kauppareissulle lähtijöiksi. Kannoimme kotiin selkä vääränä mm. perunoita, maitoja ja kohtuullisen ison kinkun.

Kun joulupäivän aterialle asettuu tusinan verran hyvällä ruokahalulla varustettua jälkikasvua, joista osalla on erilaisia erityis-ruokatoiveita, niin pelkkä kinkku ja laatikot eivät riitä. Varsinkaan laatikot eivät ole olleet mieheni perheen perinnejouluruokia, mutta jos jokú laji puuttuu, niin eiköhän sitä joku aina muista kaivata! Vaikka kauhistelin painavia kasseja ja pitkää kauppakuittia, niin toisaalta niillä eväillä pärjätään koko loppuvuosi.

Silli sekä lanttu- ja porkkanalaatikko ostettiin valmiina, mutta teen imelletyn perunalaatikon kotona. Mies puolestaan tekee aina silakat itse. Niitä hän kuului äsken askaroivankin etikkaliemeen marinoitumaan. Yritän väsätä perunalaatikon ja kotijuuston huomenna, jälkiruoan ehkä vasta aattona ja muut ruoat ovatkin käytännössä lämmitystä tai pelkkää esillepanoa vaille valmista tavaraa. Jos oikein höpsösti käy ja tauti pahenee oikein kovasti, niin pidot on peruttava, mutta onhan tässä vielä aikaa sairastaa ja parantuakin joulupäivään mennessä.

Kun aattoilta vietetään joka tapauksessa kaksistaan, niin voimme olla kaikessa rauhassa sairasvuoteellakin. Joitakin pieniä omia jouluherkkuja olisi vielä huomenna käytävä ostamassa, mutta vaikkemme edes pääsisi kauppaan, niin ruoasta ei varmastikaan tule pulaa.

Eniten meitä huolettaa se, miten käy aattopäivän vierailujen. Tarkoitus on katsoa ensin telkkarista joulurauhan julistus Suomen Turusta ja rientää sitten kälyn joulupuurolle. Ennen hautausmaalle menoa pitäisi käydä viemässä joulutervehdys, lahja toisin sanoen, vanhemmilleni. Myös lapsenlapsen lahjakassi on vielä meillä, sillä tyttärenkin perheen pitäisi lähteä meidän kyydillämme mummulaan. Vanhuksia ei voi ehdoin tahdoin tartuttaa, sillä flunssa vie isän lähes heti terveyskeskuksen vuodeosastolle. Tästä viheliäisestä taudista ei vielä edes tiedä, mistä on kysymys. Käymme ehkä ovipielessä ja työnnämme lahjapaketin kepin nokassa sisälle?

Toinenkin takaisku sattui. Keittiön yhden vetolaatikon, sen kaikkein tärkeimmän lusikkalaatikon etusarja jäi käteeni eilen. Kalusteet ovat palvelleet 26 vuotta ja sen ne ovat näköisetkin, mutta ihan nyt juuri ei ole mahdollista tehdä keittiöremonttia. Onneksi mies sai korjattua laatikon jotenkin kelvolliseen kuntoon, mutta ratkaisu on tilapäinen eivätkä vanhaan hötöön muovilaatikkoon kiinnitetyt ruuvit varmaan kestä kovin kauan paikoillaan. Haaverista on se etu, että vihdoin mieskin tajusi, että remontti on jo paikallaan. Eipä enää tarvitakaan muuta kuin rahaa. Toisikohan joulupukki?