Tein lyhyen blogikierroksen, mutten jaksanut kommentoida yhtään, nyökyttelin vain siellä sun täällä: joo, olen samaa mieltä. - Nytkin on silmät jo täynnä unihiekkaa, mutta tulinpa ilmoittautumaan. Kolme päivää on mennyt tiukasti eräässä harrastuksessa. Tehtävän laadun voi päätellä siitäkin, että se tulee syntymäpäivälahjaksi. Tulee jos ehtii tulla kotiin. Tein siis valokuvakirjaa.

Ensin skannasin kuvia lähdeaineistosta, jota onneksi talossa oli tarkoitukseen riittävästi. Skanneri on surkea ja tällaisissa töissä sen nyt huomaan. Halvalla ostettu, kun en kuvitellutkaan tarvitsevani sitä muuhun kuin aanelkkujen skannaukseen ja sitäkiin harvoin.

Tuoreita valokuviakin oli runsaasti, joten ihan pelkästään mustavalkoisten vauvakuvien ja harmaapartaisten esi-isien kuvista ei kirja sentään muodostu. Mutta kun kolme päivää tätä tuhersin, niin nyt on aika väsy olo.

Mies hermostui melkein perusteellisesti, kun kahtena iltana huomasin vasta kahdeksan jälkeen, että oisi kenties hyvä laittaa ruoka tulemaan. Tänään teokseni lähti eteenpäin ihan virka-aikaan. Jos joku kysyy, millainen ilma on ollut, nin minun on vähän vaikea vastata, kun en tiedä. En tee töitäni kellarissa, vaan itse asiassa tietokoneeltani on hyvät näkymät ulos kevääseen, mm. kukintaansa kai pian aloittavaan vaahteraan.

Pihatyöt eivät ole vielä valmiit. Mies on kyllä kai tehnyt oman osuutensa. Kasvimaa ja -huone eivät ole edes vaiheessa ja äkäinen ukko ilmoitti, että kasvinviiljely on minun hankkeeni ja en saan tehdä ihan itse, kun sitä niin halajan. Onhan se tietysti niinkin, onneksi hain ison purkillisen särkylääkettä jo valmiiksi viime viikolla. Nyt on viimeistään ruvettava kääntämään maata. Huomenne etsin lapion ja rupean kääntämään maata ja perkaamaan niitä kukkapenkkejä joita en ennen viikonlopun sadetta ehtinyt laittaa valmiiksi.

Mutta nyt nukkumaan. Terve!