Salavamme ovat kasvaneet aidan alusta puuriviksi, jossa puut ovat varjostaneet toinen toistaan. Se olisi vaatinut kohennusta ja myös nuorennusta jo monta vuotta sitten. Nyt se sitten tehtiin. Toivottavasti jo ensi kesänä entiset puut ovat taas muodostaneet komean pöyheän pensasaidan, jonka alle ei naapuruston koirakaarti kävisi asioitaan toimittamassa.

Urakkamme on aika iso, joten en enää ihmetteli, miksi isäntä on sitä vähän aikaisemmin jarrutellut. En arvannut etukäteen laskea, miten monta runkoa on viidessä salavassa. Joka rungossa on lukuisa joukko oksia ja joka oksa vielä moneen kertaan haaroittunut. Siinä sitä on siivoamista.

Nyt piha onkin masentava näky: täynnä pitempiä ja lyhyempiä pöllejä, eri paksuisia oksia ja risuja. Risut ja ohuimmat oksat lajitellaan haketettavien pinoon, kaikki vähänkin paksummat isäntä sahaa polttopuuksi. Risusavottaa on jo ollut pari päivää ja jatkuu vielä ainakin toisen mokoman.  Onneksi tuli pyhäpäivä väliin, sillä periaatteessa meillä ei moottorikäyttöiset koneet surraa sunnuntaisin.

Me eläkeikäiset olemme tässä aika lujilla. Viime yönä kai kävin vielä niin kovilla kierroksilla, etten oikein osannut nukkua. Oikeaa eli Fiskarsin mainioita pensassaksia käyttänyttä lapaa särki ja niinpä tämä metsurin pikku apulainen valvoi puoli yötä. Onneksi nuoret naapurimme ovat talkooapuna ruokapalkalla.  Huomenna aion keittää meille ison padallisen siskonmakkarakeittoa. Tänään herkuttelemme tuoreella parsalla.

Jaksan yhä uudelleen ihastella näitä blogiini löytämiä Herkun ihania tulppaaneja. Olisin voinut kuvitella niiden olevan turhan imelät, mutta ei. Itse ainakin tulen niistä joka kerta yhtä hyvälle tuulelle. Ja jaksan naputella, vaikka olkapäätä vihloo edelleen. Urakka jatkuu huomenna - puusouvvi ainakin.