Hyllyarvaus meni kerralla nappiin. Herra Lundiahan se tässä luuraa: odottaa kokoonpanoa. Mies arveli, että viisainta on kiinnittää se seinään muutamalla isolla ruuvilla tai kulmaraudalla sen lisäksi että ostettiin yhdet "henkselit" hyllyn taakse. Vanhan talon lattiat ja seinät ovat vinksallaan mikä mihinkin suuntaan eikä painavaa kirjahyllyä olisi kiva saada päälleen.  Ruuvien hovihankkijaliike on lauantaisin suljettu, joten kokoaminen menee ainakin huomiseen.

Hyllyjen järjestely ja täyttäminen on niin iso operaatio, että päivän, parin viivästyminen ei haittaa mitään. Nyt aion siirtää esimerkiksi kaikki sukututkimukseen ja paikallis- yms. historiaan liittyvät eepokset käden ulottuville. Käsityö- ja ruokakirjoja on odottamassa lisätilaa, samoin hirrrmuiset kasat erilaista kertomakirjallisuutta.

Otin tämän toisen kuvan jo muutama viikko sitten yhtenä kauniina sunnuntaiaamuna. Maa valkenee vähitellen, vaikkei lunta vieläkään ole edes tätä vertaa. Kuvassa on meidän varmaan koiraspuolinen mustaviinimarjapensaamme, joka on komea katsella, mutta tuottaa kovin vähän satoa. Kuusenrumilukset eivät ole meidän, mutta paistaa se aurinko naapurinkin risukasaan.

 

 

Tälle päivälle kuuluu toivottavasti pelkkää hyvää. Odotamme illaksi ruokavierasta. Tein jo eilen jälkiruoaksi kakun ja muutenkin varasimme vähän tavallista parempien sörsseleiden ainekset kaappiin.  kakku jatkaa harrastamieni hyytelökaakkujen sarjaa, mutta on vähän erilainen. Jos se on hyvää, niin heittäydyn vaihteeksi taas ruokablogistiksi Silmänisku. Täytyy muistaa ottaa kuva tekeleestä.

Taidan tehdä pienen päiväkävelyn. Yksi toinen naapuri oli eilen aloittanut merkillisen näköisen aitauksen rakentamista taloyhtiön pihaan ja sen voisin käydä katsastamassa. Näytti koiratarhalta. Mitähän mieltä taloyhtiön muut asukkaat ovat uuden naapurinsa touhuista? Tai kaikki ohi kävelevät kansalaiset, jos nimittäin äksyt koirat räksyttävät ihan tien vieressä.

Naapuritaloihin on vuoden vaihteen paikkeilla tullut useita erittäin kasvattamattomia koiria. Paitsi että omistajat laskevat ne esimerkiksi meidän pihan puolelle asioille, metelöivät nämä hyväkkäät joskus keskellä yötäkin. Ei myöskään ole kiva tulla haukutuksi omalla pihalla, kuten on käynyt monena aamuna, kun meistä jompi kumpi on ollut postilaatikolla.

Yhdenkin kerran kiivaasti haukkuva koira oli niin pitkässä hihnassa, että olisi hyvin päässyt puoliväliin meidän pihaa. Ja oli varmaan tottunut käymäänkin, kun niin ärhäkästi puolusti räksytti. Mies arveli, että kiinni olisi käynyt, jos ei isäntä olisi kaikin voimin vetänyt hihnasta toiseen suuntaan. Valitettavasti mies oli juuri täyttämässä lintulautaa ja sitten kun pääsi liikkeelle, oli koira omistajineen jo livahtanyt tiehensä. Hännänheilautustakaan ei enää näkynyt, mitä mies ihmetteli. Hän on sen verran terhakka sanomaan, että varmasti olisi haukkua kuulunut toistamiseen meidän pihasta. - Sama sekarotuisen näköinen rakki on minutkin haukkunut jo kaukaa, kun menin postilaatikolle.

Nämä uudet asukkaat poikkeavat vanhasta sikälikin, että kääntyvät poispäin, jos tulevat vastaan. Täällä on yleensä ollut tapana tervehtiä vastaantulijoita tai ainakin heilauttaa kättä, varsinkin jos osutaan toisen pihan kohdalla tapaamaan. Ei väliä, tietääkö nimeä vai ei. Uudet ovat niin kaupunkilaisia, että tämmöiset maalaisten tavat eivät heille sovi. Mutta jos asuvat pitkään näissä maisemissa, niin voivat hyvinkin ruveta vielä tervehtimäänkin.

Tuosta tulikin mieleen yksi entinen työpaikka. Firma osti toisen ja meidätkin siirrettiin tämän ostetun yrityksen tiloihin. Vanhat työtekijät eivät voineet sietää meitä "nousukkaita". Tuntui kuin he olisivat pitäneet meitä kaikkia syyllisinä yrityskauppoihin. Meitä ei edes tervehditty, vaan päinvastoin, päät kääntyivät toiseen suuntaan. Mehän rupesimme oikein systemaattisesti ja iloisesti hymyillen morjenstamaan kaikkia käytävillä vastaan tulevia, erityisesti aamulla, mutta myös aina pitkin päivää ja vaikka kymmenen kertaa samaa ihmistä. Se jotenkin tepsi. Vähitellen meitäkin moikattiin ja jäät sulivat, mutta tämä hyvä tapa jäi.