Pyhäpäivät sujuivat leppoisasti, tähän asti mummoillessa. Lapsi nimittäin oli eilen töissä ja lapsenlapsi haettiin mummilaan yökylään. Oli mukava huomata, miten lapsi on paitsi kasvanut pituutta, myös muuttunut muutamassa viikossa vekarasta viisaaksi kolmasluokkalaiseksi, juttuja ja ilmeitä myöten. Selvä se, eihän meidän kullanmuru tyhmä ole ennenkään ollut. Jo eskarissa dinosaurusten historia oli hänen lempilukemistoaan.

Poika tiesi, että nyt vietettiin halloweeniä, mutta pyhäinpäivästä hän ei sanonut koskaan kuulleensakaan. Mummi sitten pääsi valistamaan. Kerroin myös kekristä ja sen perinteistä. En sitten tiedä miten tämmöiset vanhat jutut nykynuorukaista kiinnostavat. Ja onko kaikki opettajan kertoma tullut kuultua, varsinkin kun herra kertoi harrastavansa tunneilla salakirjoitusten lähettelyä kavereille. Tämä se on yksi ongelma varmaan näillä nopeasti edistyvillä oppilailla. Miten opettaja huomaa sen ja miten ehtii tai hoksaa toimittaa lapsille tarpeeksi motivoivia lisätehtäviä, etteivät nämä kokonaan tylsisty tunnilla. En sano, että miten viitsii, vaikka sitäkin ehkä joskus voi epäillä.

Poikaa ei kiinnostanut ulkoilu, ei edes jälkien tekeminen lumeen. Lunta tosin on tullut vain nimeksi, juuri sen verran että maa on valkoinen ja auton ikkunat olivat aamulla lumessa. Meillä oli pojan kanssa minun mielestäni kohtuullisen hauskaa, vaikka yhdeksänvuotiaat luultavasti seurustelevat mieluummin kavereiden kuin mummojen kanssa. Poika oli ottanut varmuuden vuoksi pleikan ja kaksi Akun taskukirjaa evääksi, ja sen kyllä ymmärränkin hyvin.

Ulkotekemistäkään ei ole tähän aikaa vuodesta, eikä poika ole pitkään aikaan muistanut meidän aitassa olevaa nimikkosahaa ja vasaraa, jotka hänelle ostimme jo muutama vuosi sitten. Nyt hän jo suunnitteli vanhan fillarin tuunaamista, jos saa sellaisen jostain, esimerkiksi kummisedältään. Osaaminen ei ole kuulemma mikään ongelma: totta kai hän osaa korjata mitä vaan, jos haluaa! Enokin on jo ennen rippikoulua rempannut itselleen useita ihan oikeita peltoautoja, joten siinä on esikuvaa. Sivumennen sanottuna ihmettelen suuresti tyttäreni velipuolen kätevyyttä, joka ei ole ainakaan isältään perittyä. Silloin kun itse olin mainitun enon isän kanssa naimisissa, tällä oli todella peukalo keskellä kämmentä. Ja oli vielä ylpeä siitä, mutta Siperia on tietysti opettanut yhtä ja toista meille kaikille.

Äsken lähipellolle lehahti iso lintuparvi, jota riensin kuvaamaan, tosin huonolla menestyksellä. Ehkä naakkoja? Naakkoja ainakin on jo muutamana päivänä parveillut, varmaan tässä on joku kokoontumispaikka ennen talvimuuttoa? Pari päivää sitten kaksi vihaista varista ajeli niitä kauemmas omalta reviiriltään. Kun piipahdin parvekkeella ottaakseni kuvaa linnuista, se ei onnistunut, mutta pöydällä oli muuta kuvattavaa eli tällaisia jälkiä:

1036168.jpg

Epäilen lumikkoa. Nämä ovat kuin pieniä kissantassuja. Kissa ei käsittääkseni kuitenkaan kiipeä näin ylös parvekkeelle eikä mitään makuuksiakaan näkynyt, vain jäljet kaiteella ja pöydällä. Lisäksi jäljet ovat liian pienet ollakseen kissalle kuuluvat. Mehän näimme viime talvena lumikon terassilla. Hyvä jos näin on, sillä se pitää kyllä talon hiiret kurissa yhtä hyvin kuin paraskin hiirikissa. Villiintyneen minkin jäljet ovat kai saman kokoiset.