Olen murehtinut mahdollisia kattohaavereita, kun lunta on lievästi sanottuna paljon joka katolla. Miestä en katolle laskisi eikä hän ole sinne menossakaan. Kuulemma katto on kestänyt jo sata vuotta eikä romahda vielä meidänkään aikanamme.

Ensimmäinen romahdus on kuitenkin jo sattunut. Kasvihuoneen katto on mennyt sisään ilmeisesti viimeisen vuorokauden aikana. Ei yhtään kivaa. Otin siitä kuviakin, mutta kun muutenkaan emme pääse hankien ja puskien läpi kasvihuoneelle, eivät tietysti kuvatkaan onnistuneet. Mies oli sitä mieltä, että sen minkä ihminen on osannut tehdä, sen ihminen myös osaa korjata. Toivotaan.

Mutta ei pelkkää surkeutta. Nyt juhlitaan ihan pikkuisen ja syystä.

Tänä iltana nimittäin juhlistamme muutamalla punaviinilasillisella sitä, että tämä talo siirtyi tasan kolme vuosikymmentä sitten mieheni omistukseen. Kaupanteossa oli ollut runsaasti mutkia ja kiemuroita, vedätystä ja kilpailutusta, mutta kaikki päättyi lopulta hyvin. Jo saman vuoden jouluksi perhe oli päässyt muuttamaan taloon, jonka alakerta oli perin pohjin remontoitu. Seuraavana vuonna mies rakensi huoneet yläkertaan, ilmeisesti sitä mukaa kun oli rahaa.