Valmistauduin vasta aamuteelle, kun pihaan jo hurautti sähköfirman pakettiauto. Nämä katkenneen sähköpylvään kaatajat katkoivat tolpan pätkiksi ja veivät ne mennessään. Kuulemma muurahaiset olivat kalvaneet tolppaa ja se oli sen takia mennyt niin helposti nurin. Miehet vielä nostivat saman firman eri työporukan katkaisseen, mutta niille sijoilleen jättäneen saarnen ja pajun painavat oksat pihan puolelle, joten mielihyvin tarjosin pojille aamukahvit.

Tarkoitus oli ruveta heti raahaamaan yhteisvoimin näitä oksia peräkärryyn ja toimittaa ne saman tien eteenpäin, silputtavaksi. Kas, suunnitelmat muuttuivat. Peräkärryn jarru jumittui. Isäntä lähti hakemaan neuvoa - ja saikin. Ei kylläkään liikkeen henkilökunnalta, vaan toiselta asiakkaalta. Piti lyödä pyörää sisäpuolelta, kun hän oli lyönyt ulkopuolelta! Nyt se kuulemma toimii, joten pikapuoliin varmaan aloitamme talkoot, ellei rupea satamaan. Ilma on aamusta lähtien ollut tavattoman kostea ja sadetta tai ukkosta enteilevä.

Olen ollut käsitöiden ja huushollitöiden suhteen aika vetämättömissä. Vaatteita pitäisi lajitella lumpuiksi tai säilöön, sillä jatkojalostusta odottavat romppeet eivät näköjään jalostu itsekseen. Muutama vaatekappale odottaa laihtumistani. Kutistuneet teepaidat onneksi kelpaavat isännälle aluspaidoiksi, mutta sitten on niitä, joista on vetoketju hankalasti korjattavissa tai muuten loppuun pestyt, jotka pitäisi toimittaa pois kuleksimasta. Lisäksi minulla on muutama keskentekoinen neuletyö. Yhdenkin olen jo kertaalleen purkanut ja ehkä viisainta olisi purkaa se toiseen kertaan. Käsityöt eivät jostain syystä ole pitkään aikaan maistunut. Eikä maalaaminen, vaikka kesä olisi parhaimmillaan ja valoa riittäisi.

Harrastan sentään vielä lukemista, blogailua ja sukututkimusta - viime mainittu tosin lainausmerkeissä. Ja vaikka olen kertaalleen päättänyt, että yhteenkään yhdistykseen en enää ikinä halua mukaan, niin tännepä halusin ja pääsin:

1695035.jpg

Kiitos, SusuPetal, pääsin mainioon seuraan! Olen aina tiennytkin kuuluvani just tähän porukkaan! Tai jos vaatimattomammin asian ilmaisisin: aina halunnut päästä mukaan...

Vieläkin pitää kehua: meidänpä isäntäkin harrastaa! Hän tuli vajaa kaksi viikkoa sitten kotiin ja huusi jo ovelta, että täältä torvet saapuvat. Hänellä oli mukana uusi instrumentti, tenoritorvi, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin soittanut. Nyt soittaa ja harjoitteleekin uutterasti joka päivä useita kertoja. Alkuun hän meni trumpettikoulu-kirjan oppien mukaan, mutta pian osasi enemmän kuin kirja neuvoi. Kahdessa viikossa ei tietenkään tulla mestariksi, mutta hän soittaa jo ihan tunnistettavia melodioita, kuten esimerkiksi Oi muistatko vielä sen virren, Kesäpäivä kangasalla, Isoisän olkihattu, Kuolleet lehdet ja monta monta muuta tuttua kappaletta. Kai se niin on, että kun on hyvä nuotinlukutaito, hallitsee puhallustekniikan, niin opettelu lähtee alkuun itsekseenkin.

Olen joka tapauksessa oikeasti ylpeä miehestäni. Näin viime yönä untakin siitä, että tämä soittoiekka oli nimitetty jostain syystä konsuliksi, en tiedä minkä alan tai valtion tai paikan. Joka tapauksessa kapellimestari - siis ihan oikeasti tämän porukan kapellimestari - unessa oikein pysäytti autonsa kohdalleni ja varmisti, että ymmärrän ettei konsuli-nimitys ole muussa yhteydessä pätevä. Mitähän tuokin mahtoi tarkoittaa?