Siivous ei huvita, ei sitten yhtään. Paljon mieluummin näpertelisin täällä tietokoneella. En suinkaan ole siivoushullu, pois se minusta. Ainakin viime vuonna Martat antoivat  hyvän siivousohjeen: " Siivoa komerot vain jos aiot viettää joulusi komerossa." Tai jotain siihen suuntaan. Oikein erinomainen ohje, jota kannattaa jokaisen noudattaa. Tietysti kodin perushygienian pitäisi olla jollain tasolla, mutta mieluummin niin, että jotain standardia noudatetaan ympäri vuoden, eikä raivata taloa vasta jouluksi.

Meillä tosin nyt ollaan ainakin melkein tilanteessa, jossa raivaustraktoria olisi tarvis käyttää...  Olen sellainen pinojen kerääjä. Toinen systeri on samanlainen ja hän ilahtuikin kerran, kun löysi meiltä myös samanlaisia kasoja. Toinen sisko sitä vastoin on pienestä pitäen ollut aika pedantti ja pitää huushollinsa varsin hyvässä kunnossa.

Mieleen tuli myös toinen erinomainen siivousohje. Muistankin rakkaudella vanhaa opettajaani, joka neuvoi: "Jos et ehdi pestä ikkunoita ja likaiset ikkunat sinua kiusaavat, hanki valoverhot!"  Ehkä sain kotoa rokotuksen ikkunanpesua vastaan. Äitimuori taitaa vieläkin pestä akkunansa vähintään kerran kuussa, tai pesettää talossa käyvällä siivoojaparilla. Meillä pestään ikkunat kerran vuodessa enkä sitä urakkaa useammin jaksaisikaan tehdä.

Ajatus siirtyy verhoalalle. Talon melkein kaikki ikkunat ovat nykyisin ilman verhoja, sillä haluan mieluummin katsella laseista laajalti ulos luontoon. Vanhan talon ikkunat ovat korkeat, mutta kapeat. Joissain ikkunoissa on kapat, joissain ei niitäkään. Tosin yhdet verhot talossa on ja pysyy. Ne ovat salissa,  jossa kuuluukin olla verhot. Nämä vain eivät ole minun mieleiseni. Polttaisinkin ne heti jos mies antaisi luvan. Hän ei ole väkivaltainen mies, mutta huuto olisi kamala, jos menisin omavaltaisesti nämä kalliit verhot hävittämään. Hän on ostanut ja ompeluttanut verhot ex-rouvalle niin isolla rahalla, että kuulemma niistä ei hevin luovuta. Alkuun luulin, että verhot ovatkin oikein samettia, silloin kun en tohtinut vielä edes hypistellä niitä. Aika nopeasti kuitenkin valkeni, että kangas oli Finlaysonin pöytäliinakangasta, sellaista josta ravintolat ompeluttavat pöytäliinoja. Valitettavasti kangas on paksua ja kestävää eikä edes aurinko polta niitä puhki, joten joudun varmaan loppuikäni tarkkailemaan edeltäjäni syntymäpäivälahjaa...

Kun näitä lähes kullan hintaisia riepuja on neljässä ikkunassa, on uusien hankinta ihan oikeasti siksi kallis operaatio, etten viitsi enää esittää mielipiteitäni asiasta. Kaipa ne joskus lahoavat paikalleen, sillä nyt ne ovat jo kauhtuneet aika raidallisiksi. Yritän silloin tällöin nopeuttaa prosessia pesukoneessa, mutten viitsi enää riidellä asiasta. Mies taitaa epäillä, että jos laitetaan uudet verhot, on myös seinät maalattava ja ostettava uudet matot. Tai ehkä se harmittaa häntä eniten, että tietää tulleensa huijatuksi verhobisneksessä. Luuli raukka ostaneensa kallimmatkin rätit, kun joutui latomaan niihin lisää ja lisää rahaa ja naiset, rouva ja ystävätär, yksissä tuumin käyttivät killingit ihan muihin tarkoituksiin. Epäilen ilkeämielisesti.

Aikani yritin puhua uusista verhoista, mutta siitä ei seurannut muuta kuin riitaa. Olkoot siis tangoissaan, jotka nekin ovat ihan liian lyhyet ikkunoihin. Ihme, ettei mies, jolla muuten on hyvä maku, ole sitä huomannut. Uusioperheissä on omat murheensa, kenellä millaisetkin. Yhdet verhot ovat sittenkin murheista vähäisimpiä! Ennen vanhaan minulla kyllä oli tapana vaihtaa kesäverhot ja talviverhot ja olipa yhdet joulusalusiinitkin talossa, mutta ikkunoitakin oli vähemmän.