Aloitin toissapäivänä joulukorttien teon, kun pikkupoika oli mukana piirustusmestarina. Nyt tarttis jatkaa. Tarttis suunnitella isänpäivän tarjoilua. Tarttis raivata kesäkamppeet talvivarusteiden tieltä pois. Tarttis lajitella vuoren kokoinen pino papereita, jotka odottavat arkistointia. Tarttis silittää. Tarttis, tarttis ja tarttis.

Inspiraatio on pitkin syksyä ollut hakusessa. Tiedän oikein hyvin, että se palautuu heti, kun ryhtyy rupeamaan johonkin kunnon puuhaa. Flunssa ei enää olisi tekemisen esteenä. Kipeät kintut eivät riitä perusteluksi vallitsevalle laiskamato-ominaisuudelle. Toisaalta mitään kovin tähdellistäkään ei ole jäänyt tekemättä eikä mihinkään ole kiirettä.

Ensi keväälle suunnittelemani neulejakku olisi mukava saada aika pian valmiiksi, sillä seuraavat käsityöt ovat jo mielessä. Ainakin pipo ja muutamat villasukat odottavat tekemistä, samoin ehkä uusi, lämmin villaliivi. Niilläkään ei ole kiirettä. Joululahjaksi en tee kenellekään yhtään käsityötä. Yhtenä vuonna tehtailin fifi-huiveja melkein koko sukulaískaartille. Se oli sinä syksynä, kun rahaa oli erityisen vähän lahjoihin. Tytär kiitti. Äiti kiitti ja irvisti väriä. Muut eivät sanoneet sanaakaan. Kälyni on monena vuonna antanut meille villasukat tai kintaat ja ne ovat olleet meille mieluisia lahjoja.

Flunssa on vaihteeksi siirtynyt isännälle, jolla se aina alkaa silmätulehduksena. Hän jo käväisikin aamupäivällä hakemassa apteekista silmäsalvaa. Toivottavasti tauti menee viimeistään isänpäiväksi ohi. Minulla se tosin kesti viidettä viikkoa ja moni muukin on sanonut samaa. Perinteisen tavan mukaan lapset ilmestyvät joko yksin tai perheineen isäänsä onnittelemaan, joten jotain on leivottava, kakku varmaan. - Appi-isääni en ehtinyt koskaan tavata, kuten en anoppiakaan, mutta omaa isää yritämme myös me ehtiä onnittelemaan.

Sääri vihotteli eilen ja niinpä rasvasin sen illalla tiikeribalsamilla, joka minulla on lääke lähes kaikkiin vaivoihin. Isäntä inhoaa sen väkevää hajua, joten voitelin jalan vasta sitten, kun hän jo oli kömpinyt yöpuulle. En tiedä, oliko balsamilla vaikutusta, mutta säärtä ei tänään ole enää särkenyt. Tämä siis on sitä vaivaa, joka syntyi siitä kun mummo viikko sitten harrasti kiipeilyä. Mustelmat ovat hulppean näköiset toisessa jalassa ja tässä rasvatussa on tapahtunut jotain ihon alla, sillä iho on pinkeän näköinen ja nilkka karmean värinen. Oma diagnoosini on, että jotain siellä on särkynyt ja verta valunut nilkkaan. Vanhenevilla naisilla ja miehillä tunnetusti syntyy mustelmia melkein ajatuksen voimalla, eivätkä ne edes parane kovin nopeasti. Tytär kauhistui, kun näytin hänelle eilen nilkkaani.

Olimme koiran ja kaverini kanssa eilen päiväkävelyllä. Kävelykin ehkä rasitti tuota kinttua. Koirakaan melkein ei jaksanut tallustella kotiin asti, vaan pysähtyi lepäämään ja kaivelemaan varpaitaan. Ilmeisesti lämpöisten varpaiden väliin jo pienikin lumimäärä jäätyy ilkeiksi kokkareiksi. Niitä oli pakko siivota pois kesken matkaa, mutta samalla koira pääsi muutenkin huilaamaan. Otin reissulla kuvia muutamasta mukavan näköisesta kohteesta, mutta liian kaukaa. Kun iltapäivä oli harmaa, kuvistakin tuli kovin harmaita. En saanut kuvattua edes sinistä hetkeä. Tämä hetki on parin päivän takaa:

1038828.jpg 

Katselimme maisemia myös naapurikunnan puolella. Yllättäen yhden pellon laitaan on nousemassa kivitalon järkäle, kaukaa katsottuna ja koosta päätellen vähintään iso paritalo ellei ihan rivitalo. Ihmettelimme, miten kunta on antanut sille rakennusluvan. Vapaata lääniä olisi vaikka miten paljon - alue on kaavoittamatonta maatalousmaata - mutta niin vaan talo on pitänyt änkeä melkein viereisen omakotitalon kylkeen. Eli tulossa lienee vähitellen uusi asuntoalue? Mahtoikohan omakotitalon rakentaja muutama vuosi sitten ajatella, että pääsee tiiviin rakentamisen alueelle? No, tietysti kaksi taloa ei vielä ihan tiivistä rakentamista edusta, mutta silti... ihmeen paljon uusia pytinkejä on tuollekin alueelle ruvennut kasvamaan.