Tänään on kieltämättä ollut hivenen nuutunut olo, sanalla sanottuna dagen efter. Eilinen todella oli suloinen päivä. Olin arvannut oikein, mitä huomionsoituksiin tulee. Viisas vaimo käykin itse ostamassa lahjat, jos lahjoja haluaa. Mies sai Leif Segerstamin uunituoreen elämäkerran, musiikkimiehiä kun on. Itse lahjoin itseni Pirjo Tuomisen neliosaisen Satakunta-sarjan viimeisellä osalla, joka sekin on tämän syksyn uutuuksia. Vaikka mitäpä lahjoista, kun on mukava mies, jonka kanssa on kiva elää.

Merkittävä lahja oli kuitenkin se, kun tapasin lapsuudenystäväni, jonka viimeksi olen nähnyt lähes 40 vuotta sitten Helsingissä, kun molemmat opiskelimme. Hänen tiensä johti miehen mukana toiseen maahan ja siellä papin virkaan, minä täällä tein omaa uraani. Kumpikin olemme kokeneet yksinhuoltajan arjen.

Se vain on ihmeellistä, että vaikka siteet katkesivat täydellisesti vuosikymmeniksi, niin ystävyys näemmä ei katkennut. Nyt olemme jo muutaman vuoden yrittäneet tapaamista, mutta eri syistä se ei ole onnistunut. Eilen se sitten tapahtui. Ensimmäinen ystäväni, jonka kanssa pieninä tokaluokkalaisina vannoimme ikuista ystävyyttä.

Ystäväni mukana oli hänen työtoverinsa, joka vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa. He olivat jo tutustuneet Helsingin nähtävyyksin ja nyt oli vuorossa pieni maakuntakierros. Eiliseen ohjelmaan heillä mahtui meillä käynnin lisäksi myös vierailu Ainolassa ja Halosenniemessä sekä Tuusulan kirkossa ja lopuksi Tikkurilassa Pyhän Laurin kirkossa, tavallaan kirkon ihmisiä kun ovat kumpikin. Olisin mielelläni näyttänyt myös oman askeettisen kotikirkkoni ikään kuin kontrastiksi näille vanhoille kirkoille, mutta kas, ovet olivat loksahtaneet lukkoon varttia aikaisemmin, kun emme malttaneet lähteä ajoissa liikkeelle. Näkipä vieras sentään 60-luvun suomalaista betoniarkkitehtuuria edes ulkopuolelta ja kirkkopihan ihanat kesäkukka-asetelmat.

Meillä tietysti oli jo istuttu ja juteltu sekä nautittu suomalaista leipää ja suomalaisia juustoja höystettynä vihanneksilla ja kotitekoisella marjamehulla. Jälkiruoaksi olin käynyt aamulla poimimassa pihan suunnilleen viimeiset vatut, viinimarjat ja karviaiset, jotka tarjosin kinuskikermavaahdon kanssa. Suomen marjojen ja tomaattien aromikkuus tuntui tekevän vaikutuksen tähän vieraan maan kansalaiseen. Hänen päivänsä tietysti saattoi olla aika tylsä, vaikka näkikin jotain suomalaisesta elämänmenosta, hänhän joutui kuuntelemaan tuppisuuna meidän väkisinkin suomeksi kääntyvää jutteluamme.

Ennen kuin vieraat starttasivat kohti uusia seikkailuja pitkin Tuusulan rantatietä ja Halosenniemeä, kävimme juomassa lähtökahvit Kallio-Kuninkalan kesäkahvilassa. Se valitettavasti sulkee jo huomenna ovensa tämän kesän osalta, mutta onneksi vasta huomenna. Annos talon kuuluisaa Brita-kakkua ja kahvit pihakoivun katveessa kruunasivat kulinaarisessa mielessä tapaamisemme. - Tarinani kuulostaa arvatenkin siltä, kuin arvostaisin lapsuudenystävän tapaamista enemmän kuin aviomiehen kanssa hääpäivän viettoa, mutta sanoisinko, että kummallakin on puolensa.

Häämatkan aiomme huomenna tehdä Hyvinkäälle, jossa rautatiemuseolla on höyryveturipäivä. Yritimme värvätä lapsenlasta äiteineen mukaan, mutta höyryveturin puuskutuksella ja junanpillin vislauksella ei ole heille sitä merkitystä kuin meille, radanvarren lapsille, jotka kävivät jopa vilkuttamassa junalle. Toivottavasti vielä huomenna aurinko paistaa.