Yhdet juhlat takana, toiset edessä eli seuraavaksi voimme ruveta suunnittelemaan perheen jouluruokia. Nukahdin yöllä, eli siis aamulla vasta puoli viiden aikaan. Jalkoja särki eikä uni meinannut millään tulla. Mies valitti, että hänellä oli vetänyt suonta samasta syystä. Mutta väsymyksen tuomista vaivoista huolimatta ilta oli mukava ja ainakin isäntäväki tyytyväinen. Tämä päivä onkin nyt mennyt täysin harakoille. Hyvä kun jaksoimme kauppaan ja apteekkiin pakollisille ostoksille.

Lisään jäkikäteen tähän väliin kuvan:

2162938.jpg

Vieraita oli runsaasti, kuten oli toivottu ja ajateltukin. Soittokunta soitti upean joulukonsertin. Mies oli iloinen tekemästäni syntymäpäivälahjasta eli valokuvakirjasta jonka olin koonnut. Tuntui hyvältä, kun hän esitteli sitä vieraillekin.

Joitakin pieniä takaiskuja oli, esimerkiksi toisen pojan perhe anoppia myöten oli sairaana eikä päässyt tulemaan. Toivottavasti he toipuvat jo joulupäivällisellemme. Joitakin odottamiamme vieraita puuttui. Mielestäni olisi kohtuudella voinut ajatella, että olisi tullut edes pieni viesti, vaikka tekstari tai sähköposti, jossa olisi kerrottu esteestä, väsymyksestä, toisesta joulutilaisuudesta tai mistä tahansa tekosyystä. Eihän meille nyt sentään ennakkoilmoittautumista ollut -hih-hih- eikä pakkoa tulla, mutta silti. Sen ilman muuta ymmärrämme, jos ei halua lähteä kymmenien kilometrien matkaa ajamaan pimeälle, synkälle tielle.

Kaikkein kiireisimmät kuitenkin ehtivät. Esimerkiksi kaksi tai ehkä kolmekin patavahtia tuli suoraan Pelastusarmeijan joulupadalta. Ehti sekin ystäväpariskunta, joka oli kireällä aikataululla menossa Helsinkiin tyttären kuoron joulukonserttiin. Ja nekin ehtivät ja halusivat tulla, jotka olivat jatkamassa matkaa toiseen suuntaan parin tunnin ajomatkan päähän. He olivat matkalla katsomaan äärimmäisen vakavasti sairasta äitiä ja anoppia, jolle on luvattu hyvin vähän aikaa.

Omat, kovin kovin hauraaksi, lähes katkeamispisteessä olevan ruohonkorren kaltaisiksi olivat menneet minunkin vanhempani. Iloksemme he kuitenkin jaksoivat tulla, kun pääsivät veljeni kyydissä. Itse asiassa me kaikki sisarukset olimme eilen koolla. Lastemme lapsista vain nuorimmat olivat paikalla. Tyttäreni ja hänen aikuiset serkkunsa eivät päässeet. Kellä oli työeste, kellä muuta menoa. Näistä muista estyneistä tuli mieleeni isän usein ennen siteeraama: "Kell esteenä on emäntänsä, ken hoiteleepi härkiänsä."  

Minulla oli koko illan se tunne, että noinkohan tämä oli vanhemmilleni viimeinen joulukonsertti. Etenkin isälle mieheni soittoharrastus on tärkeää ja ensimmäiseksi hän oli eilenkin kysynyt, että missä on uniformu.