546426.jpg

Tältä päivältä tuskin jää saaliiksi näin sinivalkoisia kuvia, mutta onneksi arkistosta löytyi! Vettä sataa ja varmaan pieninkin lumirippunen on sulanut maasta, mutta silti: hyvää itsenäisyyspäivää!

90 vuotta itsenäisyyttä on merkittävä aika ja mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän olen lukenut näiden yhdeksän vuosikymmenen erilaisista tapahtumista, sitä enemmän arvostan isiemme ja äitiemme tekoja. Kun Suomi etsi itsenäisyyttään, ei isäni vielä ollut syntynyt, mutta mummi ja vaari olivat jo naimisissa. Mummi oli nuori emäntä, jonka mies ei ollut enempää valkoisten kuin punaistenkaan puolella sotimassa. Kaiketi väri kuitenkin oli selvä, kun hän joutui pakenemaan Sipoon metsiin. Alue oli punakaartilaisten hallussa ja vaikkei vaari ollutkaan tilallinen, oli kuitenkin ison tilan vuokraviljelijä. Yksi naapurikylän tilallinen ammuttiinkin, joten pelko ei ollut turha. Siellä, kuusen juurella heitä oli maannut kolme miestä, laihin keskellä, jottei olisi kuollut kylmään. Mummi oli lähettänyt evästä, jonka joku naapurin vaimo oli vienyt yön pimeydessä. Tilanne oli ollut kriittinen, sillä kaiken aikaa piti pelätä ja varoa toista aatetta edustavan navetta-apulaisen kavaltavan isäntäväkensä. Mummi oli topakka emäntä, joka kuulemma ompeli siniristilipun ja ripusti sen vintin ikkunaan heti kun paikkakunta vapautui.

Vaari ei sotinut, mutta isä oli sodassa, ensin itä-Karjalassa, jossa haavoittui ja sitten vielä Kannaksella loppurytinöissä. Myös äiti oli lottatöissä mm. Äänislinnassa. Liian nuorina he kokivat liian paljon. Näistä ei meidän lapsuudessa puhuttu, ei uskallettukaan puhua. Sen kuitenkin lapsikin tajusi, että itsenäisyyspäivä oli tärkeä juhla. Ikkunoille nostettiin illaksi kaksi kynttilää ja mummi laittoi valot joka huoneeseen. Äiti ja isä kävivät aina myös koululla itsenäisyyspäivän juhlissa. se perinne ei enää ole jatkunut, mutta kynttilät on aina meilläkin ikkunassa.

On meillä sentään yksi juhlija. Mies lähti äsken kaverinsa kanssa soittokeikalle eli soittamaan itsenäisyysjuhliin, joten me koiran kanssa vietämme itsenäistä iltapäivää kaksistaan. Käväisen äkkiä koiran kanssa pihalla ja sitten siirryn seuraamaan juhlajumalanpalvelusta. Näköjään en ehtinyt ihan alkuun, mutta kuulenpa ainakin osan saarnasta. Miehen soittokaveri oli jo ollut Tähtitorninmäellä lipunnostossa ja kertoi, että oli ollut varsin tuulinen ja kelju sää soittaa. Onneksi juhla on kuivissa sisätiloissa, mutta mies epäili, että menee pitempään kuin hän toivoo. Varmaankaan aikataulu ei tule pitämään, kun tilaisuudessa on yksi kansanedustaja ja yksi muuten vaan paikallispoliitikko esitelmöimässä. Illaksi kuitenkin asettaudutaan telkkarin ääreen - ja täytyyhän sen kansanedustajankin ehtiä kotiin tälläytymään ja ehkä vielä kampaajallekin.