Hah, olen yhden asian nainen ja nyt sitten sukka-asialla. Vauhti ei sentään ole samaa tasoa kuin todellisilla neulojamestareilla, mutta olen aika tyytyväinen itseeni.Sukat ja viikko -tahti on tavoitteeni.. Tai kaksi parhaassa? Jos rupeaa tulemaan kiire pysyä tavoitteessa, niin tiedossa on ainakin kaksi tuttua vauvaa, joille voin äkkiä neulaista pikkuisen sukkaparin. Nämä ovat kuitenkin aikuisten mallia. Kävin äsken päivittämässä tiedot myös Sukkasadon omaan blogiin.

Päivään mahtuu muutakin kuin sukankudontaa. Kävimme tapaamassa vanhuksia ja he olivat reippaita ja hyväntuulisia, suunnittelivat edessä olevaa kuntoutuslomaa Kaunialaan. Kahvittelimme pitkään ja luulen, että me kaikki pöydän ääressä olleet olimme tyytyväisiä.

Oli todella hyvä ja oikea ratkaisu, että he lähes väkisin halusivat sairaalasta kotiin eikä ollut puhettakaan menosat vanhustentaloon. Tämä heidän kotikuntansa on tehnyt niinkin päättömän ratkaisun, että ovat muistaakseni aika tuoreessa ja tietysti kalliissa remontissa pienentäneet vanhusten huoneet - kodit siis - niin onnettoman pieniksi, että kahdella rollaattorilla liikkuva pariskunta ei mahdu asumaan yhdessä. Isä mainitsi vasta edesmenneen varsin tunnetun kansanedustajan, jolle kävi juuri näin.

Vaikka yhteiskunnassa on jotain todella sairasta,  jos tarvitaan ministeri Risikko sanomaan, että aviopuolisoiden ylipäätään tarttis saada loppuvuosinaan asua samassa kämpässä. Suurin osa kuitenkin saa voimaa rakkaudesta ja yhteisen elämän muistoista. Sen nyt näki meidänkin vanhoista: äiti kohentui silmissä, kun molemmat oli kotiutettu sairaalasta. On kamalaa, jos, kuten heidänkin tapauksessaan, 62 vuoden avioliiton jälkeen joutuisi pakkoeroon ja vain viranomaisten mielivallan takia. Vakaville sairauksille ei mitään mahda.

Tänään julkistettu hyytävä raportti vanhusten häpeällisestä kohtelusta vain vahvistaa tätä. En ole lukenut sitä, mutta ilmeisesti siinä todistettiin oikeiksi kaikki ne väitteet, jotka tähän mennessä on hyssytelty hiljaisiksi ja lakaistu piiloon. Mutta että ministeriössä on tiedetty, vaan ei puututtu! Sekin tieto tässä tarvittiin. Omaiset kai on usein leimattu vaikeiksi valittajiksi, jos ovat yrittäneet  saada omilleen edes alkeellisinta hoitoa, kuten ruokaa, juomaa tai pesuja.

Oliko se Topeliuksen satu, jossa koppavat perilliset laittoivat  vaarin pirtin nurkkaan pahnoille syömään velliä puukupista? Kun kirkasääninen lapsenlapsi kysyi isältä, että sinnekö loukkoon hän sitten isänkin aikanaan laittaa syömään, niin isä häpesi ja toi vaarin kyynelsilmiin ruokapöytään muiden seuraan. Meidän kaikki päättäjtä eivät taida osata edes hävetä, luulen ma.