Nyt ei kaivella maata, mutta juuria pengotaan sitäkin ahkerammin. Olen nimittäin vajonnut kirkonkirjojen syövereihin. Rupesin kaivelemaan meidän talon entisten omistajien sukujuuria ja mitä kauemmin pengon, sitä syvemmälle joudun. Minulla on pienenpieni aavistus, että tässä samalla pääsen jälleen kerran omillekin juurilleni tai ainakin löydän uusia kolmansia, neljänsiä ja viidensiä serkkuja jahka tarpeeksi kauan etsin. Tämä on sadepäivälle sopivaa puuhaa.

Onneksi kirkonkirjat löytyvät netistä. Vanhoja tekstejä en osaisi lukea, en saisi selvää käsialoista eikä näkönikään riittäisi. Korvat jo nytkin humisevat, kun olen tuntikausia yrittänyt vertailla nimiä ja etsiä yhteyksiä talosta ja suvusta toiseen. Onneksi nämä kaikki ovat olleet vankkoja talollisia, joten pääsen hyvin eteenpäin sekä kylien että tilojen mukaan.

Ehkä seuraavaksi on viisasta ottaa käsittelyyn pitäjänhistoria, meidän sukuselvitys ynnä muutama muu lähdeteos ja ruvettava vertaamaan näitä kaikkia keskenään. Jotenkin pitäisi myös saada tiedot järjestykseen, mutta siihen minulla ei ole muuta ohjelmaa kuin kynä ja paperi enkä oikein keksi, miten tämän toteuttaisin. Sukuselvitystä tehnyt kaukainen sukulainen on aikanaan antanut kopiot isälle meidän sukuhaaraa koskevista sukutauluista, mutta nekin ovat vain murto-osa tämän sukulaismiehen laajoista selvityksistä.

Valitettavasti ei lähisuvussa enää ole tietäjiä tai muistajia, joilta asioita voisi tarkistaa. Sitä isäkin pahoitteli sanoessaan, että nyt kyselen liian vaikeita. Kun mummi aikanaan kuljetti lapsenlapsiaan sukulaistaloissa, niin eivätpä tällaiset jutut pikkulikkoja kiinnostaneet. Paljon, liian paljon on vielä aukkoja tiedoissani.