Tästä tulikin muistelupäivä. Luin aamun lehdestä kaukaisen sukulaismiehen kuolinilmoituksen. Käsittääkseni yhteys on monien, monien sukupolvien takaa, ehkä jopa vuosisatojen takaa. Hän oli kuitenkin jäsenenä siinä kiinteässä kyläyhteisössä, johon etenkin mummi yritti meidät lapset tutustuttaa. Muistankin tämän sedän oikein hyvin lapsuudesta, jolloin meikäläinenkin vietiin suvun kesteihin. Nyt oli yllätys se, että hän itse asiassa oli vain viitisentoista vuotta itseäni vanhempi. Siihen aikaan eli noin kymmenvuotiaan silmissä tietysti kyseessä oli vanhempi setämies.

905976.jpg

Sitten yhteydet sukuun harvenivat tai oikeastaan katkesivat kokonaan. Jo meidän sukupolvemme aikuistuttua meidät kipattiin ulos sukukesteistä, joita on kai koko ajan järjestetty, joskin harvenevaan tahtiin. Meidän ja lastemme ikäluokkaa ei yksinkertaisesti enää kutsuttu, ei häihin, ei hautajaisiin, ei syntymäpäiville, ei joulukesteihin. Ehkäpä siinä on yksi syy, miksemme tässä suhteessa aina oikein osaa olla esikuvaksi seuraavillekaan polville.

On todella sääli, etten tunne enää edes serkkujani, pikkuserkuista ja kaukaisemmista sukulaisista puhumattakaan. Vaikea on ajatella, miten siteitä enää tässä vaiheessa voisi solmia ventovieraisiin ihmisiin tai edes mennä tuntemattomiin taloihin, joissa on viimeksi käynyt puoli vuosisataa sitten. Mutta vaikka pintajuuria ei suuresti olekaan, on kuitenkin olemassa paksu pääjuuri ja sen tutkiminen on nyt menossa, kuten varmaan monella muullakin ikäiselläni.

Olen jo aikaisemmin kertonut kiinnostuksestani suvun historiaan. Minua kiinnostaa oman suvun lisäksi ilman muuta vanhan talomme ja sen vanhan suvun historia. Onneksi kummatkin ovat vaikuttaneet pääasiassa yhden pitäjän ja seurakunnan alueella, jopa muutaman kylän alueella, jolloin kaikki ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen. Tässä onkin talveksi askaretta, kun yritän jäsentää sukuja ja ajatuksiani. Näyttää vahvasti siltä että myös tämän talon ja meidän suvun väliltä löytyy kaukainen, ohut säie. Sitäkin linkkiä on tarkoitukseni ruveta selvittämään.

Kun puhutaan sukututkimuksesta, niin kuudes ja seitsemäskin polvi ovat vielä hyvin sukua keskenään... Makuuhuoneen seinällä on lempitauluni, johon mieheni äiti on ikuistanut nämä pellot ja vainiot. Tietysti sen pitääkin olla omaa sielunmaisemaa, kun kerran esiäidit ovat täällä taapertaneet varpaat savessa jo1600-luvulla ennen kuin ovat lähteneet miniöiksi naapurikyliin. Mieheni, jonka omaa sukutaustaa on tutkittu ja kirjattu hyvinkin perusteellisesti, ei aina oikein käsitä tätä innostustani.

Haikeaan muistelupäiväämme oikein sopii hyvin iltapäivän haikea kirkkokonsertti.