Tämä tiistai alkoi rivakasti. Kello soi 6.45, kuten eilenkin. Äkkiä ylös sängystä ja teet ja kahvit tippumaan. Sitten jo herättelinkin isäntää. Eilinen sade esti parvekkeen purkamista, mutta nyt se meidän remontti sitten alkoi. Kun isäntä kurkkasi kahdeksalta ulos ikkunasta, virittelivät reippaat remonttireiskat jo tikapuitaan parvekkeen reunalle. Ei kulunut hetkeä enempää kun painava pöytä ja penkki oli siirretty ilmojen halki maahan.

Nyt kello on 10.25 ja talo hiljentynyt. Parveke on sievästi purettu, kaiteet nostettu alas ja ilmeisesti koko ukkoporukka lähtenyt hankintamatkalle. Nimittäin pihassa on kahden remonttimiehen lisäksi käynyt jo ainakin kaksi muuta herraa. Tai voihan olla, että menossa on lakisääteinen kahvitaukokin lähikuppilassa.

Mitään tarvikkeita ei arvannut ostaa etukäteen, kun ei ollut tiedossa, mitä yllätyksiä lattian alta mahdollisesti löytyy. En tiedä, mitä sieltä löytyi, mutta lapio kävi ahkerasti. Kuulosti siltä, kuin lattialta olisi lapioitu suorastaan kuormakaupalla roskia. Saan raportin aikanaan, sillä arvelen, että minun asiantuntemustani ei tässä projektissa tarvita.

Se, joka nousee joka aamu aikaisin, ihmettelee tietysti, miksi nostan numeron siitä, jos kello kahtena aamuna herättää varttia vaille seitsemältä. Tytärkin on usein jo työpaikallaan siihen aikaan. Niin vain on, että kun tottuu toisenlaiseen rytmiin, on todella vaikea herätä aikaisemmin. Itse asiassa herään normaalisti vain puolta tuntia myöhemmin, mutta kun se ei tapahdu kellon toimesta, on olo ihan toinen kuin nyt. Usein kyllä katson uutiset, lataan kahvin- ja teenkeittimet ja kömmin vielä alakerran sohvaan pikkunokosille.

Viime yönä menin nukkumaan turhan myöhään, kun rupesin lukemaan joltain nettikeskustelusta kiivasta keskustelua siitä, kuuluuko taloudessa kummallakin puolisolla olla henkilökohtaiset rahat vai yhteiset rahat. Joku nimittäin starttasi teeman kauhistelemalla sitä, että mies joutuu rajoittamaan omaa työntekoaan ansaitakseen vähemmän, jotta eukko saisi kaikki mahdolliset yhteiskunnan tuet. Asiaa tarkemmin tuntematta ihmettelen ja paheksun. Meillä rahat eivät ole minun rahojani ja sinun rahojasi, vaan meidän rahojamme. Toki kummallakin on omat pankkitilit, kaksi kummallakin. Laskut maksetaan sitä mukaa kun niitä tulee. Kun olen talon kasööri, yritän katsoa että kummankin tililtä rahaa katoaisi suunnilleen tasapuolisesti. Kakkostilit ovat ne, joille yritän saada jäämään vararahastoa. Näin on meillä nyt ja samoin oli aikaisemmassakin elämässä. Tiedän muitakin tapoja. Yksikin työkaveri-pariskunta eli niin, että kaikki pantiin puoliksi. Tilanne meni siihen, että jääkaapissa oli akan hylly ja ukon hylly ja kumpikin keitti omat potaattinsakin erikseen.

Olen sitä ikäluokkaa, jolle kotiäitiys oli syntiä. Kun itse jäin tyttären kanssa lakisääteisen kahden kuukauden äitiysloman jälkeen puoleksitoista vuodeksi kotiin, muistan miten esimerkiksi serkkuni nosti asiasta ison metakan. Taas yksi yhteiskunnan varoilla koulutettu nainen jäi laiskaksi kotirouvaksi! Kieltämättä itsekin tympäännyin yhden penskan hoitoon, joskin se oli lapsen isän pitkien työpäivien ja matkojen takia järkevä vaihtoehto. Rupesinkin opiskelemaan ja vähitellen suoritin Markkinointi-Instituutissa mainoshoitajan tutkinnon oman tutkintoni lisäksi. Kun se tapahtui pääasiassa etäopiskeluna eli siihen aikaan kirjekurssina, niin se sopi hyvin kotiäidille. Tosin vastausten sepittäminen joihinkin mainontaan liittyviin etätehtäviin oli työn ja tuskan takana, sillä eihän minulla ollut alasta pienintäkään kokemusta.

Naisen markka ei varmaan silloin ollut lähelläkään 80 penniä ja mieheni oli hyvätuloinen. Kun kunnallista päivähoitoa ei ollut tarkoitettu meikäläisille kahden huoltajan perheille, laskimme, että minun koko palkkani verran rahaa menisi iloisesti viheltäen lapsen hoitokuluihin ja omiin työmatkakuluihini. Lapsi olikin yksityisillä perhepäivähoitajilla, joita oli onneksi vain kolme. Kaksi ensimmäistä oli hyviä paikkoja. Viimeisin sen sijaan oli varmaan traumaattinen kokemus lapselle, äidille ainakin. Hoitotädin ruokalista oli vaatimaton, muistaakseni vuorotellen kolmea ruokaa joita kaikkia tytär syvästi inhosi. Pinaattikeitto, kalapuikot ja sitten joku kolmas, olisikohan ollut maksalaatikko. Likka istuikin kai joka päivä monta tuntia ruokapöydässä, mutta vaikka tiesin tämän, ei ollut vaihtoehtoja. Hyvä kun jostain sai hoitopaikan. Näitä ei muistaakseni silloin edes valvottu mitenkään. Tilanne laukesi, kun tyttö meni esikouluun.

- Isäntä huutelee, että posti tuli. Reiskat kuuluvat taas naputtelevan parvekkeella. Työt jatkuvat.