Mistä juolahtikaan mieleeni laulu "Tuule tuuli leppeämmin, missä köyhä raataa, viluissaan tai palavissaan kotapuita kaataa..." No, tietysti tuuli paukkuu edelleen nurkissa ja puut heiluvat ikkunan takana, mutta tätä nimenomaista laulua en ole laulanut  tai kuullut sitten kouluvuosien. Ihmisen mieli on merkillinen. Nyt varmaan muistin virikkeenä ovat ikiomat ajatukset.

Olen tänään ajatellut kansakoulun ekaa luokkaani ja opettaja-Ullaa, jota pelkäsin aluksi kuollakseni eikä hänestä juuri muita muistoja jäänyt kuin ankara: "Ottakaa värilootat esiin!" Ehkä me emme juuri tätä laulua laulaneet vielä ekalla luokalla, mutta varmaan vastaavia. 1950-luvulla ei kansakoulussa suinkaan lauleskeltu Jänö-Jussin mäenlaskusta tai Mikki-hiirtä merihädästä, vaikka niitä kuunneltiinkin radion Lastentunnilla, minäkin ihan korva kiinni radiossa. - Heh-heh, tätä tämä vanheneminen teettää!

Mieleni on sulkenut pois monet asiat noilta ajoilta, sillä kouluunmeno oli kamala kokemus pienelle maalaistytölle. Ulla oli kova täti lausuttamaan oppilaitaan kuorossa ja sitä me ainakin harrastimme uutterasti. Onneksi tantta jäi eläkkeelle ja toiselle luokalle sain ihanan Fanny-opettajan, jonka lempilapsi taisin olla.

Kaivelin tuon haikeamelodisen laulun sanat esille ja kas, sehän onkin Jean Sibeliuksen säveltämä ja Aukusti Forsmanin (Koskimies) sanoittama sarjasta "Lauluja sekaköörille vuoden 1897 promootiokantaatista".

Tuule, tuuli, leppeämmin,
missä köyhä raataa,
viluissaan tai palavissaan
kotapuita kaataa.
Tuulen leyhkät, virsin vienoin
köyhää tuuditelkaa:
köyhä työst' on uupunut,
ei siedä univelkaa.

Laulakaa, te pienet linnut,
köyhän pihapuissa:
Ilo köyhään ilmeneisi,
tuntuis rintaluissa.
Hellytelkää köyhän mieli -
sitä köyhä soisi:
köyhä on luotu laulajaksi,
köyhä laulun loisi.

Soita, salo, kanneltasi,
viihdä köyhä lemmen saa,
vaan usein luista kieltä.

Lemmitelkää, kukat pienet,
köyhän lasta kaitaa,
köyhän laps' kun marjotiellä
astuu ahon laitaa.
Läikkyelkää, lahden laineet,
köyhän kotaan asti:
köyhän sydän läikehtisi
siitä sulommasti.

Hohda vielä hopeammalle,
virran välkkypinta:
Hopealle siitä hohtuis
köyhä-raukan rinta.