Otin aamulla oikein varta vasten kameran lähelle, sillä arvasin telkkarin näyttävän jossain muodossa Lucia-neitoa. Myöhästyin. Toisella aamukanavalla näytettiin kyllä tämän vuoden Luciaa, tammisaarelaista neitoa, mutta ilman virka-asua. Toisella puolella oli pätkä laulavaa Lucia-kulkuetta, mutta kameran virittely vei liikaa aikaa. Ei tullut Lucian kuvaa, mutta tässä ihana aamutaivas juuri tältä päivältä. Valoisa päivä valkeni, vaikka nyt taas taivas onkin näköjään pilvessä.

1128754.jpg

Lucia, valon kuningatar on kai jo vakiinnuttanut paikkansa suomalaisellekin puolelle, ainakin moniin kouluihin ja päiväkoteihin. Perinteet ovat kotoisin Ruotsista, jossa Lucian päivän vietto on vanhaa perua. Jo 1600-luvulta on Ruotsin Vänern-järven ympäristössä ollut tapana syödä Lusian päivänä juhlallinen "lussebit" eli varhaismurkina (ihana sana muuten) joskus kahden, kolmen aikaan aamuyöllä. Vuotuinen ajantieto arvelee, että perinne on lähtöisin Saksasta, mutta pohjautuu Pyhän Lucia Neitsyen kulttiin. 

Lussekatt on sahramilla maustettua pullaa, mallia en nyt äkkiseltään muista, eikä kuukkelikaan auttanut. Ihan tavallista pyöreää pullaa se ei kyllä ole, vaan varmaankin joku tutuista joulupulla-malleista.

Itselleni Lucia-kulkue on ollut vierasta perinnettä, mutta yksi viehättävä muisto sentään minullakin on tästä päivästä. Yhden työpaikan vieressä oli ruotsinkielinen päiväkoti, jonka lapset monena vuonna tulivat ilahduttamaan meitä, kiireisiä raatajia. Pieni Lucia-neito seuralaisinaan joukko valkeisiin pukeutuneita enkelilapsia ja pikku-tonttuja vaelsi pitkiä toimistokäytäviä reippaasti laulaen "Sankta Lucia, sankta lucia..." Siinä oli monella kyynelet silmissä.

Lussekattien korvikkeeksi lähden nyt tekaisemaan Isoäidin valkeita kakkuja, tai ainakin aloittamaan taikinan väsäämistä. Jos nämä vanhan reseptivihkoni kätköistä keksimäni piparit onnistuvat, niin kuvaa seuraa, reseptiä myös.

Valoisaa päivää!