Eilinen oli muuten mukava päivä, mutta päättyi tosi tympeästi. Olen vieläkin kuin maan rakoon nuijittu. Olimme siis synttärikesteissä ja viettämässä isovanhempien päivää ja siellä oli oikein harvinaisen mukavaa. Tulimme kotiin ja kotonakin oli mukavaa. Juttelimme ja suunnittelimme kaikkia kivoja asioita, miehen synttäreitä, omia synttäreitämme ja kaikenlaista. Mies kävi välillä soittamassa lempikappaleitanikin. Oli siis kaikin puolin leppoisa ilta menossa.

999938.jpg

Kunnes sitten sain jonkunlaisen hengenahdistuskohtauksen, ehkä tästä inhottavasta yskästä tai jostain mistä lie johtuen. Luulin etten saa ollenkaan ilmaa, kun yskänkohtaus salpasi hengen. Näitä silloin tällöin sattuu, mutta ovat menneet ohi muutamassa sekunnissa. Siihenpä mies sanoa töräytti, että oli hänelläkin veritulppa jalassa mutta se meni ohi. Tämä miehenpaska siis sanoo sairastuneensa viime viikolla vakavasti, mutta kuolevansa mieluummin vaikka saman tien kuin menevänsä terveyskeskukseen tutkittavaksi. Senhän nyt arvaa, että minä siitä riemastuin, että heti huomispäivänä mennään päivystykseen. Onhan se nyt selvä, että tutkittava se on, jos edes epäilystä on ja että en nyt halua leskeksikään jäädä ihan heti. Joo, ei kuulemma mennä  eikä tutkita ja oli muutenkin viimeinen kerta, kun vaimolle kerrotaan mistään vaivasta. Niin että kiitos luottamuksesta, rakas puolisoni.

Tässä nyt olen oleillut aamua itsekseni ja murjottanut. Ei ihan huvita lähteä lähellekään koko ukkoa. Kai minun pian on mentävä laittelemaan päivän ruokaa paistovalmiiksi, kun se likkakin on tulossa illansuussa syömään. Minä kai se tässä ryhdistäydyn. Epäilemättä ukko on muutenkin sitä mieltä, että mitään kriisin tapaistakaan ei ole ollut, on vain dramatisoiva, luulotautinen ja kaikin puolin turhasta valittava akka. 

Rakasta, kärsi ja unhoita, heh-heh. Jotain semmoista minä taisin pari vuotta sitten kotikirkossa tulla luvanneeksi naapurin rovastille. Erityisesti vielä valitsimme sen vihkikaavan, jossa luvattiin aina kuolemaan asti.

Kun tiedän, että miehelläni on harvinaisen korkea kipukynnys eikä hän tosiaan hevin valita, niin arvatenkin jalassa on ollut oikeasti pahat kivut. Olen kyllä kuvitellut, että joku laskimoveritulppa on vaiva, joka ei hoitamatta mene ohi, mutta mistä minä sitäkään tiedän. Kun en muutakaan näemmä tiedä. Asenne ei tullut yllätyksenä, mutta tuntuu harvinaisen ikävältä. Vaimon arvo = nolla? Sitä paitsi, minunko tässä on pelättävä joka aamu, että herääkö se kuolleena vai hengissä? Ja teiltäkö olen kerjäämässä myötätuntoa? Kyllä, kyllä ja kyllä.

Muille mukavaa sunnuntai-iltapäivää. Kyllä tämä tästä helpottaa. Ehkä menen kuitenkin varmuuden vuoksi ottamaan palan lohtukakkua. Silläkin riskillä, että tämä talon kaikkitietävä huomauttaa siitäkin.