Aamu ei aivan vielä sarasta, mutta näköjään olemme jo siirtyneet perjantain puolelle. Olisi jännä tietää, miksi ja milloin nimenomaan komannestatoista päivästä ja perjantaista on tehty epäonnen päivä. Tuleehan sitä epäonnea, kuten onneakin, kun oikein  etsii ja toivoo.

Päivä on sujunut rattoisasti. Sain loppuun yhden suhteellisen vaikeasti ja ajatuksella luettavan teoksen. Sen päälle lukaisin melkein kokonaan oikein hempeän romanttisen rakkausromaanin. Ensin mainittu teos oli paitsi vähän vaikeaa, myös hyvää  tekstiä ja paikka paikoin varsin mielenkiintoista historiaa. Rupesin taas jatkamaan papreiden järjestelyurakkaani ja sainkin jotain aikaiseksi. Lisäksi kopioin 73 sivua sukutauluja (plus 37 sivua vahingossa toiseenkin kertaan, kun painoin paperin lisäyksen jälkeen väärää nappia).

Arviolta 250 sivua printattavaa ja mapitettavaa tekstiä on vielä jäljellä, sillä en arvaa luottaa pelkästään koneen muistissa ja disketillä olevaan tekstiin. Osaan hahmottaa tekstin oikeaan järjestykseen vasta kun näen sen paperilla edessäni. Nämä ovat nyt niitä sukukirjoja, joita olen silmät sirrissä kopioinut itselleni tarkempaa tutkimista varten.

Mutta voi miten tänään olen kaivannut isoa tai ainakin nopeaa printteriä. Yhden kopion tekemiseen kätevä monitoimivempaimeni on paikallaan, mutta se ottaa vain pienen nipun paperia kerralla kitusiinsa. Jos erehtyy työntämään liian paksun paperinivaskan koneeseen, niin sehän rupeaa ruttaamaan papereita ja jumittuukin äkkiä. Vekotin täyttää pian 5 vuotta, joten pelkään miten kauan siihen enää saa edes väriä. Onneksi nämä kaikki ovat mustaa tekstiä.

Jos vielä palaan epäonnen päivään, niin taidanpa vielä ennen nukkumaan kömpimistä siirtää valmiit printit mappiin. Varmuuden vuoksi, sillä pöydän paperipino on aika korkea ja joku maahinen voisi sen vaikka yöllä kaataa. En kuitenkaan sylkäise kolmea kertaa olkapään yli enkä tee muitakaan taikatemppuja...