En olisi muistanutkaan, mutta piipahdin äsken Obeesian blogissa ja tulin valistetuksi. Nyt on Kustaan päivä. Huomio huomio, rupesin värkkäämään tekstiä minuuttia vaille puolen yön, eli siis nyt on Kustaan päivä.

Kustaa on perinteinen perunanistutuspäivä. Vanha tuttavamme Kustaa Vilkuna kertoo siitä näin: Kansanomaisessa työkalenterissa se on Lounais-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle saakka perunanistutuksen määräpäivä: "Kustaa perunat maahan heittää, Matti (21.9) viimeiset ylös ottaa" tai "Kun Kustaana perunat maahan heittää, saa elonaikana keittää".

Kuunkiertoa en nyt ehtinyt tutkimaan, onko päivä otollinen istutuspäivä vai ei, mutta maassa ovat kuitenkin nyt meidän talon perunat! Istutin perunat kaikkea kylmyyttä ja tulevaa hallayötä uhmaten, muistamatta tärkeää perimätietoakaan. Kaupasta ostetut, erittäin hyvin itäneet potut ovatkin odotelleet jo viikonpäivät peräkärryn alla pääsyä maahan.

Varsinaiseen ex-pottumaahan ei ollut asiaa, sillä sen ojamyyrän pakana on valloittanut ja tehnyt käytäviään niin ettei koko pläntille uskalla astua. Olimme tosin jo varautuneet vaihtoehto kakkoseen, pellon laitaan jonne mies oli pitkin kevättä ajanut lehtisilppua.

Ajattelin varmistaa muutamat peruna-voi-tilli-ateriat istuttamalla muutaman siemenperunan kolmeen isoon pyttyyn, jotka ovat nyt kasvihuoneessa. Mies tosin valisti, että hänen kokemustensa mukaan peruna ei kasva kasvihuoneessa muuta kuin vartta, joten ruukut nostetaan varmaankin pian ulos.

Raivasin varsinaisen kasvupaikan lehtikasan pohjalle eli lapioin lehdet sivuun, asettelin potut suoraan paljaalle maalle ja lopuksi taas päälle kosteaa lehtisilppua jotain 30 - 40 cm:n kerros. Näin olemme ennenkin kasvattaneet perunaa. Perunoiden lisäksi samalla syntyy kerta kerralta paksumpi ruokamultakerros, mutta kun meillä ei ole kellaria, ei perunamaankaan tarvitse olla suuren suuri. Perunoita jäi vielä istuttamattakin, joten kokeilen onnea ja teen tontin toiseen laitaan vielä vastaavan pottumaan.

Nyt riskinä edelleen on se samainen myyräyhdyskunta, joka vaanii kaikkialla pihassamme. Jossain lehdessä muuten olio tulee vastaan ja irvistää, niin minua kyllä viedään ja lujaa. Minä muuten uskon, että meidän koiramme oli se syy, miksei myyriä ole aikaisemmin näkynyt, ei ojamyyriä eikä kontiaisia. Aina kun talossa on ollut koira, ovat istutukset saaneet olla rauhass. Tiijä sitten, luulenko ma vaan.

Kun kaivelin lehtikasaa, ilmestyi sieltä suunnilleen kananmunan kokoinen ja lähes näköinenkin linnunmuna. Hukkasin sen myöhemmin johonkin ojanpenkalle, joten en päässyt esittelemään isännällekään löytöä. Sorsa, fasaani ja varis et harakka ovat suurimmat pihapiirin linnut, mutta kuka niistä munisi lehtikasaan? Todennäköisesti joku pesärosvo on ollut asialla ja piilottanut munan vastaisen varalle, mutta olisi kiva tietää, mikä lintu on menettänyt tulevan lapsensa.

Tämä lauantaipäivä meni melkein kokonaan puutarhatöissä. Nokkoset kirvelevät vieläkin käsivarsissa, mutta tekemistä riittää edelleen moneksi päiväksi. Mies oli eilisen jäljiltä lopen uupunut, mutta onneksi nyt ei ollut mitään sellaista, mitä en olisi itse osannut tehdä. Lepotaukoja tosin jouduin pitämään aika usein ja siksi työ ei aina etene siihen tahtiin kuin haluaisi.

--- Huomenna käydään tietysti äänestämässä ja varmaan ainakin isää tervehtimässä ja kuulemassa viimeiset kuulumiset.

Kiitos kaikista ihanista toivotuksista ja myötäelämisestä. Tuntuu tosi hyvältä, kun sekä livenä tutut että virtuaaliset ystävät elävät mukana. Päivä kerrallaan, sitähän me kaikki.