Voiko aikuinen ihminen ikinä vapautua olemasta jonkun tytär, jolla on Velvollisuuksia? Sanokaa te viisaammat! Eilen illalla tuli puhelu ja pyyntö, johon vastasin kieltävästi ja nyt kannan sitten apeaa mieltä ja pahaa omaatuntoa, kun kerrankin sanoin jämäkästi EI KÄY. (Mieheni istui vieressä ja taputti hiljaa käsiään, kun kuuli mistä oli kysymys.)

Äidillä on hyvin pian merkkipäivä. Siitä ei tähän mennessä ole kuulunut hiiskaustakaan, joten arvelimme, että jaahas, juhlia ei pidetä, kun ikää on runsaasti, mutta vieraita varmaan änkeytyisi äkkiä toistakin sataa eikä sankari todellakaan enää ole kovin vetreissä voimissa. Tietenkin me lapset lapsinemme ja lapsenlapsinemme olisimme menossa onnittelemaan ja kahvittelemaan. No nyt tämä juhlakalu sitten on huomannut, että juhlat on viikon päästä eikä tietoakaan järjestelyistä.

Talvella jo päätin, että ei koskaan enää. Nimittäin isän vastaavista kekkereistä hädin tuskin selvittiin hengissä. Minä toimin keittiöhenkilökuntana, mieheni virallisena valokuvaajana ja hyvä että hengissä selvittiin, niin uupuneita olimme illalla molemmat. Huisketta riitti, sillä vieraita oli lähemmäs sata ja tietysti suuri osa änkesi samaan aikaan. Siinä sitten minä selkä-, lonkka- ja polvivaivainen ja verenpainetautinen tytär yhdessä toisen yhtä selkävaivaisen tyttären eli siskoni kanssa uutterasti kaadoimme kahvia, keitimme kahvia, kannoimme tiskeja ja tiskasimme. Ja muutamaan kertaan otimme vastaan haukkuja siitä, että joku ämmä oli salissa joutunut odottamaan toista tai kolmatta kahvikupillista kun ei kukaan heti tullut muilta kiireiltään kaatamaan lisää.

Emme suinkaan olleet juhlatalon ainoita paikalla olleita perheenjäseniä, mutta vanhimpia ja vaivaisimpia kylläkin. Nuoremmat sisarukset eukkoineen, ukkoineen, aikuisine lapsineen ja miniöineen istuivat salin sohvassa ja seurustelivat rovastin ja sukulaisten kanssa. Tai keskenään peräkamarissa. No, muutama siskonpoika sentään tuli jossain vaiheessa kantamaan likaisia kahvikuppeja saunalle, johon olimme ex tempore tekaisseet tiskauspaikan.

Joku ihmettelee mielessään, että miksiköhän kestit oli noin huonosti organisoitu. No siksi, että kuulemma ketään ei tule (sehän oli selvä, että tuleepas), kaikki on jo hyvin suunniteltu ja järjestetty (no joo, niin oli) ja tarvitaan vain vähän apua kahvin kaatamisessa (jep-jep), kun kahvitkin keitetään valmiiksi maatalousnaisten isolla keittimellä (sehän me jo etukäteen tiedettiin, miten käy: noin kymmenen moccamaster-pannullista keitettiin sen lisäksi). Ja kun vein pari kakkua varmuuden vuoksi mennessäni, niin kuulin jo ovella tiukan kysymyksen, että minäkös ne juhlat järjestänkin. Kakut marssitettiin saman tien takaisin autoon.

Tässä nyt sitten elän huonon omantuntoni kanssa ja murehdin sitä, että jäävätkö koko pidot minun takiani pitämättä, perkules. Kirkkoherrakin oli jo kutsuttu... Unohdin vielä mainita sen, että aina niin kauan kuin taaksepäin muisti riittää, joka ikinen kerta ennen näitä tämän vuoden juhlia on ollut ulkopuolinen pitokokki ja tarjoilija tai kaksikin hoitamassa kestejä. - Toivottavasti kukaan sukulainen ei eksy lukemaan pauhaamistani.

707080.jpg

Tähän piti panna yksi Erkon runo, jossa puhutaan viljapeltoon eksyneistä ruiskukista. Nyt en löydä sitä, mutta lisään myöhemmin. Vähän tämmöiseksi rikkaruohoksi koen juuri nyt itseni.

Mutta vaikka värssy nyt myöhemmin löytyi, niin se ei ehkä ole niin hyvin teemaan sopiva kuin ulkomuistista ajattelin. Näin se kuitenkin menee:

"Kysytte miks´ elokaunokki / kasvoi pellon leipäviljahan, / kyntömies vaikk´ei ois tahtonut. - / Taivassinellään se muistuttaa,  /  että on maan päällä muutakin,  / taivahista, pyhää, ihanaa - / paljon muutakin kuin leipä vain. (J. H. Erkko)