Onneksi kävelyretki osui eiliselle, jolloin ei tosin aurinko paistanut muttei satanutkaan. Tänään sataa, kuten jo ajat sitten säätiedotukset ennustivat. Päivä on ollut todella harmaa ja sade näyttää vain yltyvän. Nyt kun sade rupesi hakkaamaan ikkunaan, on todella syksyinen tuntu.

Tarkkailimme eilen ystäväni kanssa muutamien naapureiden viljelmiä ja tulimme siihen tulokseen, että on tuo viljanjalostus nykyisin mennyt pitkälle, kun jo valmiiksi viljellään sekaleipää... heh-heh.

1859515.jpg

Hyvähän tässä on virnuilla, kun itse voi huvikseen kasvatella joko kurkkua tai tomaattia ja senkin kasvihuoneessa katon alla.

Onkohan tuossa lajittelu epäonnistunut vai vanha vilja jäänyt kokonaan peltoon? Ikävä näky joka tapauksessa. Toinen naapuri valitteli jo alkukesällä sitä, miten hänen yhteen peltoonsa oli jäänyt rypsiä, joka sitten kukki iloisen keltaisena ohran joukossa. Eli hyvästä sadosta eivät nämä isännät enää näe edes unta. Enkä ihmettele sitäkään, miksi veljeni luomuviljelijä on kovin nuorena harmaantunut. Tästä saankin kätevän aasinsillan ja vieläpä kytköksen tulevaan kampaajareissuun.

Tuo harmaantuminen nimittäin on aika jännä asia. Ennen niin tummatukkainen veljeni tosiaan on jo viiskymppisestä lähtien ollut harmaapäinen. Ihmettelen sitä siksi kun meidän suvussa sekä isän että äidin puolelta tummatukkaiset ovat yleensä säilyneet kohtalaisen tummina lähes elämänsä loppuun.

Omat hiukseni ovat suunnilleen saman väriset kuin velimiehellä eli tumman ruskeat, mutta minulla ei harmaata ole kuin muutama suortuva siellä täällä. Ihan viime aikoina harmaita hiuksia on ruvennut tulemaan lisää ja onkin mielenkiintoista nähdä, miksi tämä muuttuu ja milloin. En nimittäin aio värjätä hiuksiani, en vaikka kampaaja siihen kovasti yllyttää. On minulla ollut erilaisia värikausia, on ollut punertava tukka ja mustikansininenkin joskus, mutta nyt saa muuttua ihan sellaiseksi kuin luonto haluaa. Pienellä varauksella: jos päästä tulee kovin oudon näköinen, niin ehkä sitten harkitsen asian uudelleen. Pari väriä kyllä saa silloinkin jäädä kokeilematta, nimittäin harmaiden hiusten värjääminen lilaksi tai sinertäväksi ei ole minun makuuni.

Kaikilla neljällä isovanhemmallani on ollut tummat hiukset. Erityisesti muistan mummin vahvan tukan, josta riitti aina vanhoille päiville asti komea nuttura, sellainen lehmänläjän mallinen pyöreä. Kokonaan harmaaksi hän ei tainnut koskaan muuttua. Toisen mummin hiukset muistan ohuena, harmaana pilvenä ja mitä vanhemmaksi äitini tulee, sitä enemmän hän alkaa muistuttaa omaa äitiään niin kasvoiltaan kuin hiuksiltaankin. Nuoruuden kuvissa tämäkin isoäiti oli tumma.

Minulla on kampaajan lausunnon mukaan epätavallisen paljon hiuksia eli olen ilmeisesti perinyt tukkani isänäidiltä. Äidinisälläkin oli tumma, vahva tukka, joka harmaantui vasta ihan loppuvuosina. Isänisän hiukset olivat ohuemmat ja ne muistan ihan valkeina. Kaljuja eivät nämä minun sukuni miehet ole olleet. En muista yhtään kaljua setämiestäkään paitsi juu, äitini veljen.

Muistan mummin lisäksi myös hänen sisarensa, joilla kaikilla oli samanlainen komea nuttura päässä, eivätkä ne olleetkaan mitään pikkuisia nuppuja. Nämä emännät olivat muutenkin kuin hiusten suhteen vahvoja naisia ja pitikin olla silloin 50- ja 60-luvuilla. Kolme heistä oli jäänyt leskeksi suhteellisen nuorena ja muutaman vuoden välein. Pojat tosin olivat jo aikamiehiä ja sodankäyneitä sekä tuoneet miniätkin taloihin. Silloin miniä nimenomaan tuotiin samaan huusholliin asumaan eikä tilanne totisesti ollut helppo. Vahvojen naisten pojat näet naivat myös vahvat miniät. Vanhat emännät eivät niin vain suostuneet jäämään vanhoiksiemänniksi eivätkä miniät pelkästään karjapiioiksi.

Kun nyt sukulaisia rupesin kuvailemaan hiuskuontaloiden kautta, niin jatketaan samaan malliin. Mieheni sai tonsuurin päähänsä jo ajat sitten eli hänen päälakensa rupesi kaljuuntumaan nuorena samaan tapaan kuin isoisällään, jonka me molemmat tunnemme vain valokuvista. Hiusten värin mieheni peri sekä isänsä että äidinäitinsä puolelta. Mieheni nuoruuden ajan mustat, taipuisat hiukset ovat vaalentuneet ja aivan viime aikoina myös kauniisti harmaantuneet. Toinen pojista on perinyt suvun taipumuksen kaljuuntumiseen, toisella on edelleen tummat, kiharat kutrit. Molemmat ovat ruskeita nappisilmiä, kuten myös molemmat tytöt. Mieheni tytär oli pienenä kuin enkeli tai prinsessa pitkine vaaleine kiharoineen. Samanlainen söpö kikkurapää on seuraavassakin polvessa, toisen pojan tytär.

Omani on perinyt minulta tummat ja piikkisuorat hiukset, mutta onneksi isältään ruskeat silmät. Ehkä isänperintönä on päähän tullut hiukkasen punaistakin pigmenttiä, jota on lapsenlapsella aivan selvästi vielä enemmän. Poikaparka on perinyt sianharjaksia muistuttavat punertavaan vivahtavat piikkisuorat hiuksensa ilmeisesti joka suunnalta, niin vaarilta kuin isältäänkin. Tai voivat ne vähän muistuttaa tätä sekaleipäviljapeltoakin, tosin ilman vihreää sävyä.

1859945.jpg

Värihään ei koskaan ole ongelma, kun sen voi aina vaihtaa. Tästä tuli taas uusi, vähän vakavampi mielleyhtymä. Tuli mieleeni rakas ystävä, joka menehtyi muutama vuosi sitten vakavaan sairauteen. Sairauden myötä ennen aivan kaurapellon vaaleat kiharat muuttuivat paksuiksi, piikkisuoriksi ja tummanharmaiksi hiuksiksi. Mutta vaikka tukka muuttui ja kroppa petti, ei ilo koskaan kadonnut hänen äänestään. Loppukin tuli kauneimmalla mahdollisella tavalla: nukahtamalla rakkaan aviomiehen syliin aikaisin aamulla, juuri auringon noustessa.