Kirja ei ole koskaan hukkaostos, ei vaikka talo pursuaa kirjoja. Alennusmyynnit saavat tietysti kaikki kirjahullut riehaantumaan. Akateemisesta hankin mm. kirjan vanhoista Uudenmaan läänin kartoista, kirjan Etelä-Suomen kartanoista ja sätereistä  sekä Oolannin sota -nimisen teoksen. (Yhdenkään tekijää en muista enkä nyt lähde tarkistamaankaan.) Kaikki kuitnekin antavat runsaasti mielenkiintoista tietoa, mutta ovat mahdottoman isoja ja painavia käsitellä eli melkein vaatisivat lukemista pöydän ääressä. Huviellakseni ostin myös feng shui -kirjan ja totesin, että edes nukketalossa ei ole helppo toteuttaa ikiaikaisia kiinalaisia oppeja, kodista puhumattakaan.

Ilahdutin taas vaihteeksi myös ystävääni nettidivaria, jonka pitäisi jo antaa mulle tukkuostokortti. Lapseni isovanhemmat olivat Karjalasta ja tein oikean unelmalöydön, tai oikeastaan kaksikin. Toinen kuvailee Ahvolan taisteluita v. 1918 - rintamalinja kulki ex-anoppini pihan poikki. Toinen teos on saman pitäjän eli Jääsken historia, osa I, jollaista en aikaisemmin ole onnistunut löytämään. Se tosin päättyy 1700-luvun alkuun, joten osa II on pyydystyslistalla.  Harvinaisia löytöjä kumpikin ja ne on tarkoitus antaa myöhemmin tyttärelle, jota on ruvennyt vähitellen omat juuret kiinnostamaan. Samaa karjalaiskirjallisuutta oli myös toinen sotakirja, joka kuvailee siirtolaisten muuttoa kotoa, takaisin kotiin ja taas pois viimeisten sotien aikana. Anoppi ja appi, siis ex-sellaiset, olivat nämä kaikki kauhut kokeneet, myös sen ensimmäisen sodan. Luen muutenkin aika paljon sotakirjoja, en innosta vaan ymmärtääkseni. Osa tietysti on sellaista roskaa ja mielikuvituksen laukkaa, että tekee mieli heittää roskikseen, paitsi että minä en kirjaa pistä roskiin koskaan.

Lähipäivinä pitäisi postiin tulla muutama kauan himoitsemani pieni taide-esine, jotka ostaa täräytin muutama viikko sitten. Kerron sitten, varsinkin jos ne ovat sitä mitä odotan. Eivät ne toisaalta niin kalliita olleet, että hutikaan hermostuttaisi.

Tänään Nuuttina pitäisi joulutavarat jo korjata talteen ja niin on tehty meilläkin, mutta tonttu varmaan on kesään asti hangessa. Tänään siitä ei näy enää tupsun päätäkään.

Maisemat ovat nyt mahtavia. Joku oli tehnyt viimeisen suojasään aikana lumiukon jäälle ja se minun piti käydä kuvaamassa. Ei onnistu enää, sillä pitihän jonkun sekin kaataa nurin. Tämä on otettu auton ikkunan läpi ja kuten näkyy, pyyhkijän sulissa olisi parantamisen varaa.

Naapurimökissä oli päivällä jotain merkillistä menossa, sillä peräti kaksi poliisiautoa, useampi poliisi ja joku kameramies seisoivat pihassa. Minulla ei tietenkään ollut sillä kertaa kameraa kassissa, vaikka normaalisti pidän sitä aina mukana.  Tosin mitään kuvattavaakaan ei näkynyt.  Mietimme, oliko talossa käynyt rosvoja vai oliko siellä ollut esimerkiksi huumeviljelmä. Jos olisi ollut kuolemantapaus, olisi ehkä paikalla ollut vielä ambulanssikin. Uutisissa ei ainakaan näkynyt mitään, joten ei kai se sitten sen kummempaa...

Tästä tulikin mieleeni se viime viikon onneton laskujupakka. Nyt kaikki on o.k. Maanantaina suoritus ei vielä ollut mennyt perille ja se vähän pisti aprikoimaan, mutta kyse oli varmaan vain niistä kolmesta pankkipäivästä. Hyvä kun kaikki on edes nyt hoidettu, eikä se lasku ollutkaan myöhässä kuin aika tarkkaan 30 päivää... Häpeä ei valitettavasti langennut heidän vaan minun päälleni.

Ystäväni, uuden uransa alkuvaiheessa oleva Pienyrittäjä manaa usein samaa ilmiötä, siis maksajien hitautta. Hän tekee alihankintaa ja on yleensä se viimeinen, jolle maksetaan. Ensin verot ja vuokrat ja tärkeämmät alihankkijat hoidetaan pois ja Pienyrittäjä saa, jos rahaa jää. Hän ei oikein uskalla pistää laskuja  perintäänkään, kun sitten ei olisi niitäkään töitä.