Vaarini työskenteli 1900-luvun alussa nuorena miehenä Helsingin rautatieasemalla. Häntä muistellen kopioin otteen kirjasta Radoilta ja ratojen varsilta, rautatieläisten elämää entisaikaan heidän itsensä kuvaamana, toimittanut Ilmar Talve (SKS 1963).

Näin muistelee turkulainen aemapäällikkö Arvo Silvonen (s. 1896) uransa alkuvaiheita:

ASEMAVIRKAILIJANA KERAVALLA JA MUUALLA ETELÄ-SUOMESSA VV. 1916 - 1946

Vanhempani olivat syntyneet Etelä-Hämeessä Kärkölän pitäjässä. Kun pientilalla monilapsisten perheitten nuorilla ei ollut ansiomahdollisuuksia, olivat he lähteneet jo aivan nuorina toimeentuloaan etsimään Helsinkiin, missä melko vilkas rakennuskausi houkutteli jo silloin maalaisnuorisoa maaltamuuttoon.

Isäni oli sittemmin pidemmän ajan rakennustyössä, mutta kun tätä työtä oli talviaikana usein melko niukasti ja sairauksiakin sattui, oli suuren perheen toimeentulo vaikeata. Sentähden oli äitini monia vuosia hallikauppiaana. He olivat hankkineet oman asunto-osakkeen sekä sittemmin muutaman vuoden kuluttua Tuusulasta pienen maapalstan, jossa oli kotieläiminä mm. pari lehmää, kanoja ym. Osa perheestä asuikin sitten maalla ja koulua käyvät lapset talven kaupungissa.

Koulusta päästyäni kävin pyrkimässä toimeen pankkiin, mutta sinne ei sillä kertaa tarvittu. Rautatiealaa en vielä silloin ollut ajatellut, mutta kun vanhempi veljeni oli jo muutaman vuoden ollut rautatiellä harjoittelijana, pyysin häntä tiedustelemaan Keravan asemapäälliköltä mahdollisuutta päästä sinne harjoittelemaan. Vastaus oli myönteinen ja niin vuoden 1916 alkupuolella alkoi rautatieurani, joka sitten yhtämittaisesti kesti 44 vuotta.

Kun menin harjoitteluasemalleni, antoivat vanhemmat kirjurit "ohjeita" uudelle tulokkaalle, ja sanoivat nuorimmalle mm. kuuluvan kaljapullojen hakemisen kaupasta heille vanhemmille herroille.   

Keravan aseman asemapäällikkönä v. 1916 oli kapteeni Stenroth, entinen armeijan upseeri. Hän oli omalaatuinen herra, jonka määräykset eivät aina olleet henkilökunnan mieleen. Kapteeni saapui kotoaan asemalle täsmälleen klo 10, ja hänen astuessaan sisään kaikikien oli noustava ylös ja tervehdittävä:"Hyvää huomenta, herra kapteeni". Kerran vanhemmat kirjurit päättivät olla noudattamatta tätä seremoniaa ja meille nuoremmille annettiin kehotus olla kapteenin saapuessa "ahkerassa työn touhussa". Emme siis "huomanneet" kapteenin saapumista ja hän, riisuttuaan päällystakkinsa, tuli jokaisen luo kysyen, emmekö olleet havainneet hänen tuloaan. Silloin jokainen nousi nopeasti seisomaan vastaten kohteliaasi:"En, herra kapteeni."

Kapteeni ei hyväksynyt, että virkamiehet keskustelivat palveluskuntaan kuuluvien kanssa muusta kuin virkatehtäviin kuuluvista asioista. Aseman vanhin kirjuri vaihtoi kerran muutaman sanan venäläisen sotilaan kanssa, minkä huomattuaan kapteeni antoi kovat nuhteet. Asemapäällikkö pysytteli miltei aina omassa huoneessaan, mutta konttorien välinen ovi oli avoinna. Hän keskusteli alaistensa kanssa vain virka-asioista ja tavallisesti kutsui luokseen, kun hänellä oli asiaa. Silloin oli tulijan ensin pysähdyttävä lähelle oviaukkoa ja odotettava viittausta saada astua lähemmäksi.

Jouduin v. 1917 virkailemaan joitakin aikoja Keravan - Malmin välisillä asemilla, joilla asemapäälliköt olivat enimmäkseen ruotsinkielisä ja -mielisiä. Tikkurilassa (Dickursby) ei asemapäällikkö, ehkä heikon suomenkielen taitonsa vuoksi, mennyt vastaamaan kyläpuhelimeen junanlähettäjän ollessa ulkona, koska joskus sattui langan toisessa päässä olemaan suomeakin puhuvia."

Wikipediasta löytyy tekstiä ja kuva Keravan rautatieasemasta.