Papereiden perkaamisesta on nyt puhe. Luulin, että omasta menneestä työ- ja harrastushistoriasta on helppo luopua: roskiin vaan. Mutta ei se niin mene. Nyt selaan jo kolmatta päivää vanhoja henkilökohtaisia mappeja, joissa on kokousmuistioita ja pöytäkirjoja, koulutusmateriaaleja ja monenlaisia vanhoja suunnitelmia työuran eri vaiheista. Siis kaikkea sellaista, millä ei sinänsä enää ole mitään merkitystä eikä minulla edes arkistointivelvoitetta. Hävittäminen ei kuitenkaan onnistunut. Tulin siihen tulokseen, että jos jotain voin heittää pois, sen heitän, mutta en sentään koko omaa menneisyyttäni.

Miten mukavia hetkiä voikin tulla mieleen jostain vanhasta, kuivasta kokouspöytäkirjasta tai vaikka yhdistyksen toimintaohjeistuksesta! Monesta asiasta voi näin jälkikäteen jopa tyytyväisenä todeta, että osattiin mekin sentään jotain. Vaikka tuli sitä aina välillä takaiskujakin. Aina eivät kissankellot helisseet.

772903.jpg

Nöyryyttäviä asioita palautui mieleen papereita selatessani. Niin kuin sekin tilanne jostain 80-luvulta yhdestä työyhteistöstä. Hyvä kollega ja ystävä otettiin mukaan oikein konsultin johtamaan työryhmään, jonka tehtävä mm. oli pöyhiä minun vastuualuettani. Kollega oli asioista täysin pihalla, mutta haki ja sai tarvittavat tiedot tietysti minulta. Hyvistä taustatiedoista olikin maininta raportissa, jonka eilen löysin arkistostani. Tämän loppuraportin julkaisutilanne oli kammottava. Muistiin palautui elävästi, miten istuimme isommalla joukolla tummasävyisessä, pahalle haisevassa neuvotteluhuoneessa, jonne ei auringon pilkahduskaan ulottunut. Konsultti, jonka nimen muistan oikein hyvin, heijasti kalvolla toimialalle täydellisen vieraita ja outoja suunnitelmia niin myynnin organisoinnista kuin tuotteiden hinnoittelusta. Suuret suunnitelmat eivät kyllä ikinä toteutuneet eikä firmaakaan enää taida olla.

Oli kamalaa istua siinä muiden joukossa katsomassa suunnitelmaa, joissa päällikkölaatikkoon oli istutettu juuri tämä mukava kollega--- eikä omaa nimeä missään. Muistan elävästi, miten kysyin ääni vapisten, että eikö asiaa olisi voinut vähän fiksumminkin esittää asianomaiselle. Ei, ei kuulemma ollut kysymys potkuista. Ei, olin hoitanut työni hyvin ja ilman muuta jatkan ja tottakai tässä on vain tullut vahingossa väärä nimi. Lausui konsulttityön tilannut ja briiffannut ja ainakin alaisiaan huijannut toimitusjohtaja. Kollega oli yhtä tyrmistynyt kuin minäkin.

Konsultti sitten tuli tilaisuuden jälkeen pyytelemään anteeksi. Hän ei muka tiennyt minusta mitään. Kuulemma, vaikka nimeni oli joka suunnitelman kulmassa. Niin paljon me tämän kollegani kanssa otimme itseemme, että aloimme kumpikin hakea uutta työpaikkaa. Vaikka eipä siinä paljon vaihtoehtojakaan ollut. Tiesin itse ja taatusti myös toimitusjohtaja tiesi, että en ikinä, en kuuna kullan valkeana olisi vapaaehtoisesti toteuttanut näitä konsultin utopioita. En olisi pystynyt. .

Tuli mieleen sellainenkin kysymys, että miksi meidän naisten rooli työelämässä on usein vieläkin niin vaikea? Jos olet kiltti, avulias ja ystävällinen, jäät jalkoihin. Jotta pääset eteenpäin urallasi, joudut avaamaan suusi, jolloin olet äkkiä ilkeä ämmä. Kyse ei ole vain 20 vuotta vanhoista asioista, vaan tätä päivää. Juttelin keväällä yhden tutun kanssa, joka toimii opetusalalla ja on niitä naisia, jotka rohkeasti kehittäisivät toimintaa, ei pelkästään omassa oppilaitoksessa vaan laajemmin koko alaa. Mitä tekevät kollegat? Valituksia! Kun ei ole ennenkään tehty jotain, niin ei tehdä nytkään. Miesten ei varmaan tarvitse tarpoa tällaisessa suossa, mutta heillä onkin muutaman tuhannen vuoden kokemus työelämästä.

Jo omalle sukupolvelleni, meille 60- ja 70-lukujen taitteessa opiskelleille naisille oli tasa-arvo itsestään selvää. Samoin oli selvää, että naiset valmistuvat ammattiin ja luovat omaa uraansa. Kauhistuin ihan oikeasti, kun tytär kertoi parikymppisestä likkakaveristaan, jonka suunnitelma on selvä: päästä naimisiin. Tyttö tosin aikoi opiskelemaan, muttei voinut hakea muualle kuin samalle paikkakunnalle kaverinsa kanssa. Poikaystävä ei antanut lupaa. Luulin, että tämän tällaisen aika olisi jo ohi. Niin makaa kuin petaa, ei siinä mitään.

Viikonloppu viekoittelee, siksi nyt on parasta siirtyä hetkeksi perkuupuuhiin ja lyödä sitten mapit kiinni.