Iloa voi itse hankkia. Kuten tuossa tämän päivän laatikkoon siteerasin Maija Paavilaisen enkelikirjan aforismia. Elämä tosiaan on katettu pöytä ja itse siitä valitsen mitä otan. Eihän tuo nyt oikeassa elämässä niin helppoa ole. Iloa on jokaisessa päivässä, jos sen itse niin haluaa nähdä.

 Kauniisti katetun pöydän kauneutta vain ei aina näe...

Olen kylläkin vähän sellainen peruspessimisti, joka etsii ensimmäiseksi aina ne jutut, jotka voivat mennä pieleen. Ikään kuin varmistaakseni ensin pahat, jotta hyvä pääsisi lopulta voittoon ilman jo tunnistetun pahan kiusantekoa. Meni pitkään käsittää tämä, mutta sen olen nyt jälkikäteen myös tajunnut, että työelämässä tätä ei liioin käsitetty. Siis olin se, joka kaivoi vain epäonnistumisen riskit esille. En sen takia, etteikö hankkeissa olisi todella ollut mukana paljon hyvää. Vaan siksi, että paha piti ensin eliminoida... Pahoitin mielenikin monta kertaa juuri tämän väärinymmärretyksi tulemisen takia.