Tietokone- ynnä muut pelit ovat minulle ihkaouto maailma. Nyt sitten lapsenlapsi, tympääntyneenä kaikkeen muuhun tekemiseen, yritti opettaa mummin pelaamaan pleikkaa. Korvissa humisee vieläkin ja väsyttää. Minusta ei ollut lapselle suurta iloa pelikaverina, kun ehdin "kuolla" helpoimmassakin pelissä noin kaksikymmentä kertaa siinä kun tämä vastustaja keräsi ennätyksiä. Sórmet eivät taivu eikä pään ja käsien koordinaatio toimi kuten nuorukaisella.

On lapsi sentään ulkoillutkin. Teki esimerkiksi ritsan, jolla tähtäili puita ja tyhjiä linnunpönttöjä. Päivällä näytti siltä, kuin alkaisi sataa piankin, joten hommamme olivat kovin lyhytkestoisia. Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja olisimme hyvinkin ehtineet vaikka pelaamaan sulkapalloa ellemme olisi aikatauluttaneet iltapäivän tekemisiä pilvisen sään aikaan.

Eilen olimme yhdessä puutarhatöissä, jolloin poika pääsi huvittelemaan ajelemalla kottikärryjä kun siivosimme joutomaata. Toisaalta, kun kaverit odottavat, niin ei mummula taatusti ole kaikkein houkuttelevin kesänviettopaikka, ei vaikka mitä tekemistä yrittäisi keksiä. Poika olisi jo eilen ollut valmis lähtemään kotiin. Kohtsillään pakataan tavarat ja viedään nuorukainen kotiinsa. Luultavasti tekemään täsmälleen sitä samaa mitä hän täälläkin tekee. Pelikaveri vain on paitsi näppäräsormisempi, myös puoli vuosisataa nuorempi.