Nyt tänne ei ole tulossa yhtään kuvaa, sillä eilen oli muut asiat mielessä. Toivottavasti päätin eilen säilömiskauden. Saalis: 5 litraa omenamehua ja 2 kiloa ohuita omppuviipaleita pakkaseen eli jalostin ne 3 ämpärillistä omenia, jotka keräsin joskus viikolla. Nyt pakastin alkaa olla jo niin täynnä tavaraa, että ehkä loput omenat syödään tai jotain sellaista. Syömme me tai linnut.

Säilöntäpuuhien jälkeen tein meille jättiannoksen lasagnea. Tänään siis ei ole huolta ruoanlaitosta. Kolmesta vuoallisesta syödään aika monta ateriaa ja tietysti vähintään yksi kippo on tungettava pakkaseen. Resepti on peruslasagne, jonka aineksia ei paljon tarvitse muistella: jauheliha-tomaattimurska-valkosipuli-keltasipulikastike ja juustolla maustettu bechamel- eli valkokastike. Viime mainittu ei onnistunut erikoisen hyvin, vaan jäi liian laihaksi ja ostamani mustaleima-juustoraastekin käyttäytyi omituisesti. Ilmeisesti se ei ollut oikeaa raastettua juustoa vaan jotenkin keinotekoisesti tehty tuote. Kovin lihavaa kastiketta ei synny rasvattomasta maitojuomasta + nuukasta jauhomäärästä.

Kolmanteen vuokaan päätimme jo kaupassa ostaa kokeeksi juustokeittoa pussista periaatteella "se ei pelaa joka pelkää". Tämän piti olla gourmet-keittoa, mutta oli vain ja ainoastaan lisäaineille maistuvaa lirua. Tulipa sekin testattua.

Ehdottelin isännälle, että ostaisimme kokojyvälasagnelevyjä, kun sellaiset osuivat kaupassa silmiini. Eihän se hänelle käynyt. Pinaattilasagne sentään kelpasi ja käytin sitten joka toiseen väliin tavallisia vaaleita, joka toiseen vihreitä levyjä. Mitäpä sitä turhaan toista opettamaan.

Olen tämän yhteiselomme aikana oppinut, että tietyissä ruoka-asioissa on viisasta kysyä toisen mielipidettä jo etukäteen ja myös noudattaa sitä, jos aikoo yhteisellä aterialla istua. Hän inhoaa kaikkia pipanoita, erityisesti leivässä, vaikka periaatteessa on kaikkiruokainen. Minä pidän omasta kuitujen saannista huolta aamupalalla syömällä liotettuja leseitä ja pellavarouhetta sekä ruis- ja pipanaleipää. Jos ei aikuinen mies ole kiinnostunut kuidunsaannistaan, niin vastatkoon itse vaivoistaan.

Muuten ruokamakumme menee suhteellisen hyvin yhteen, vaikka minulle onkin tullut erilaisia ruokarajoitteita verenpaineen, kolesterolin ja laktoosi-intoleranssin myötä. Siten en valitettavasti uskalla enää syödä maksaa ja munuaisia, joita mies mielellään grillaisi ja joita itsekin kernaasti silloin tällöin söin ennen. Olen myös allerginen simpukoille, mutta kaikeksi onneksi katkaravut ja etanat sopivat, samoin herkkujuustot, joita en tietenkään saisi syödä. Joskus kuitenkin on saatava herkutella. Erityisesti viikonlopun iltapalana valkosipulivoilla höystetyt etanat, nam-nam.

Mutta ihmeitten ihme, eilinen lasagne oli hyvää. Eilen syömämme tosin ei ollut tätä lirukastike-lasagnea, joka saakin lähteä pakkaskierrokselle. Kompostiin ei meillä viedä muuta kuin homehtunutta ruokaa, joten kai tämäkin joskus syödään.

Säilömispuuhiaan jatkoi eilen myös pihan orava, mutta se kaiveli tammenterhoja niin vikkelästi ja kaukana kamerasta, ettemme kumpikaan saaneet kunnon kuvia. Sen sijaan mies onnistui kuvaamaan ystävänsä Pallokorvan syömässä siemeniä lintulaudalla. Kuvaus ei ollut helppo operaatio, mutta onnistui lopulta upeasti. Tosin mies kuulemma istui ainakin puoli tuntia vahtimassa lintulautaa kamera viritettynä. Sitten kun kamera oli tuotu sisään, alkoi Pallokorva rampata edestakaisin terassin kaiteella.

Pallokorva siis on käsittääksemme metsähiiri, isosilmäinen ja -korvainen otus, joka syö mielellään siemeniä lintulaudoilla. Eikä haise hiirelle.

Tämän seuraavan kopioin suoraan Helsingin kaupungin Ympäristökeskuksen sivuilta, kun en millään saanut järjettömän pitkää linkkiä toimivaksi. Se siis löytyy hakemalla www.hel.fi -portaalista alakohdasta hakusanoilla Kuukauden laji marraskuu 2006. Tekstin kirjoittajaa ei mainittu, mutta kuvaaja on sanottu. Joskus jos miehen kamerasta kuvia siirtyy tietokoneelle, voin esitellä meidänkin Pallokorvamme, mutta sukulaisia ovat selvästi.

Metshiiri+HWnettiversio.jpg?MOD=AJPERES

"Metsähiiri on suurisilmäinen, isokorvainen ja pitkähäntäinen. Aikuisen (kuvassa) selkäpuoli ja rintavyö ovat oranssinruskeat, leuanalus ja vatsa valkoiset. Nuoren selkäpuoli on harmaampi. Kuva: Heikki Willamo

Metsähiiri on Etelä-Suomessa ja Helsinginkin metsänreunoissa ja pihamailla melko yleinen, mutta useimpien nisäkkäiden tapaan etupäässä yöaktiivinen, eikä se usein näyttäydy ihmiselle. Loppusyksy on kuitenkin aikaa, jolloin metsähiiret saattavat hakeutua asumuksiin lämmittelemään ja varastoimaan luonnosta keräämäänsä ravintoa. Myös kylmillään olleilta kesämökeiltä keväällä omituisista paikoista löytyvät siemenkasat ovat tavallisesti metsähiiren keräämiä.

Metsähiiri on selvästi kotihiirtä kookkaampi, eikä se yhtä usein löydä tietään ruokakaappeihin. Metsähiiri on myös värikkäämpi varsinkin aikuisena. Siltä puuttuu pistävä hiirenhaju, eikä se tavallisesti tee jyrsimällä vahinkoa. Metsähiirestä on perin epätodennäköistä saada mitään tautitartuntaa. Talvikaudeksi taloihin asettuneet metsähiiret hakevat ravintonsa pääasiassa luonnosta, mutta niiden rapina vaikkapa kattokolmiossa voi häiritä yläkerrassa nukkujaa, ja ne voivat myös jonkin verran kaivella lämpöeristeitä.

Metsähiiri on ennen muuta siemensyöjä: mieluisimpia ovat terhot ja pähkinät sekä lintulautojen antimet, mutta paljon pienemmätkin eri kasvien siemenet sille kelpaavat. Ketteränä kiipeilijänä metsähiiri liikkuu paljon puissa ja saattaa asettua asumaan puunkoloon tai linnunpönttöön. Tavallisesti pesä on kuitenkin maakolossa. Naaras synnyttää kesäkaudella 2-4 poikuetta, joissa on 3-7 poikasta. Asutuksen suoman lämmön ja lisäravinnon piirissä lisääntymiskausi voi olla pitempi.

Metsähiiri on pikkunisäkkääksi pitkäikäinen, mikä ei ole vielä paljon: se voi elää kolmisen vuotta eli kahden talven yli."