Meille tuli eilen kuntopyörä! Olen jo pitkin talvea puhunut siitä isännälle, sillä talvella en missään tapauksessa uskalla pyöräillä ulkona ja vähiin se on jäänyt kesälläkin. Ajattelin, että nyt tällä vempaimella sitä voisi pyöräyttää kätevästi viiden tai kymmenen minuutin lenkin vaikka monta kertaa päivässä.  Koiran kävelyttämisessä menee päivittäin oma aikansa, joten erilliselle muulle lenkille lähteminen vaatii hyvin suurta harrastusta.

Isäntä, joka on intohimoinen pyöräilijä, ei alkuun ottanut kuuleviin korviin koko ehdotusta. Asiat tarvitsevat aina kypsytystä ja jo muutama päivä sitten hän oli jutellut asiasta kaverinsa Fillarikauppiaan kanssa. Tietysti näiden herrojen vaatimustasoon yltävät laadukkaat kuntopyörät maksaisivat maltaita enkä varmaan sellaista tarvitsisikaan enkä ikinä ajaisi niin montaa miljoonaa kilometriä että se löisi leiville. Minulle pääasia olisi, että vehje ei romahda allani, arvelin. 

No niin, eilenillalla sitten Isäntä ehdotteli, että mitäs jos lähdettäis kaupoille. Puolen tunnin päästä tulimme kotiin painava laatikko auton perässä. Osista kehkeytyi juuri se, mitä olimme ostaneet ja nyt olen käynyt jo kahdellakin pikkulenkillä: heti illalla ensimmäisellä ja aamulla toisella. Takapuoli ja takareidet ovat nyt kamalan kipeät. Ehkä satula on vielä väärällä korkeudella, ehkä sen malli ei sovi meikäläiselle pyllylle tai sitten kysymys on vain tottumattomuudesta, kun en ole muutamaan vuoteen muutenkaan pyöräillyt. 

Kamala kasa pakkauspahvia ja styroksin palasia odottaa vielä eteisessä. - Lähdenpä tästä nyt siivoamaan ne pois ja sitten päivän toiselle reippaalle lenkille!