Nyt tuli herkuteltua siihen malliin, että...  Arvaatte lopun, kun kerron, että viiriäispaistien lisäksi viikonloppuna oli tarjolla patonkia ja herkkujuustoja sekä glögien testausta.

Pikkuinen viiriäislintu osoittautui herkulliseksi, mutta kuten etukäteen arvelimme, se oli pääasiassa sormisyötävää. Yritin etsiä vielä tänäänkin keittokirjoista ohjetta, miten tämä pikkulintu oikein korrektisti syödään. Reseptejä kyllä löytyi, samoin kastike- ja lisäkevihjeitä, vaan ei syöntiohjeita. Jossain ohjeessa sentään neuvottiin halkaisemaan viiriäiset etukäteen. Ehkä keittiömestari perkaa linnut kyökin puolella ja tuo tarjolle sievät, luuttomat linnunlihat esimerkiksi kirsikkakastikkeessa?

Meillä ei kuitenkaan keittiön mestari tehnyt muuta kuin kääri linnut kokonaisina amerikanpekoniin, kuten kaupassa neuvottiin, työnsi uuniin (225 astetta) ja otti uunista 20 minuutin kuluttua. Kirsikkakastikkeen korvasi tällä kertaa pakastepussista otettu riisi-vihannesseos. Olimme varanneet sunnuntai-illallisellemme kaksi lintua päätä kohti.

1087379.jpg

Pekonistahan tuli valtavasti rasvaa. Toivottavasti siitä suurin osa jäi vuoan pohjalle. Linnut kylläkin olivat jo ostettaessa marinadissa, mutta kun emme ole näihin aikaisemmin tutustuneet, päätimme noudattaa tarkasti ohjetta. En viitsi edes ajatella, montako miljoonaa kaloria näissä on, mutta riittävästi. Emme silti syöneet näitä huonolla omallatunnolla vaan ilolla.

Viiriäiset olivat suussa sulavaa lihaa, nimittäin se vähä mitä pikkulinnuissa oli. Liha on mietoa, herkullista naposteltavaa ja luultavasti itsessään hyvin kevyttä, mutta näin tehtynä siis huolellisesti rasvattua ruokaa. Rasva tihkui suupielistä ja sormista, kun me näitä nakersimme. Osan sai syötyä nätisti haarukalla ja veitsellä, mutta toisaalta pikkuiset koivet on helppo ottaa käteen ja  järsiä puhtaiksi. Nämä voisi ehkä luokitella samaan sarjaan vaikka rapujen syönnin kanssa, siis seurusteluruoaksi aikuisten, hyvien ystävien kanssa. Sellaisten, jotka eivät ronklaa ruoasta eivätkä laske joka hetki kaloreita.

Mies jo suunnitteli alligaattoripaistin kokeilua. Minusta se on vähän samassa sarjassa kengurunlihan kanssa, joten toistaiseksi eksoottisin lihamme saa olla uusseelantilainen lammas. Yleensä valitsen mieluummin kotimaisen ruoan, oli se mitä tahansa, mutta erityisesti lihan ollessa kyseessä. Lammas on ainoa poikkeus. Mutta joulukinkkumme olkoon suomalainen.