Meillä ollaan niin tosikkoja, että ei tulisi mieleenkään aprillata huomenna ketään, erityisesti ei ainakaan rakasta aviopuolisoa. Meillä isännän kanssa huumorintaju on sen verran erilainen, että hän ei taatusti käsittäisi minun mielestäni vitsikästä aprillipilaa. Ja päinvastoin tietysti myös: hän pitää nimenomaan minua täysin huumorintajuttomana tyyppinä. Työ- ja kotitaustamme ovat kai olleet sen verran erilaiset, että meitä naurattavat erilaiset vitsit. Mutta kyllä me yhdessä hihittelemme todennäköisesti ainakin paikallisaviisista löytämäämme aprillipilaa. Kerron sitten huomenna, jos se on kertomisen arvoinen.

Viime viikko oli Yrttiviikko, luulisin. Kuvittelin tosin seinäkalenterini perusteella koko viime viikon, että se olisi vasta tämä viikko, mutta taidan olla viikon myöhässä. Unohdin myös istuttaa pääsiäiseksi ostamani hirmukalliin rosmariinin ja vähän halvemman basilikan uuteen multaan ja purkkiin. Senpä teenkin tänään. Rairuoho iti vasta pääsiäisen jälkeen. Herneistä nousi kaksi tai kolme versoa, kaura ei itänyt lainkaan. Viime vuonna kannoin pääsiäisen jälkeen ruohot pihalle siinä toivossa, että ne kelpaisivat pihajäniksille. Eivät kelvanneet. Ruoho kasvaa hyvin, mutta samaa ei voi sanoa basilikasta, joten se vaatii nyt ripeitä hoitotoimenpiteitä.

1424012.jpg

Kyllä tämä basilika-poloinen tästä vielä virkoaa, kun saa vettä ja uuden mullan...

Erilaisia nimikkoviikkoja taitaa nykyään riittää joka viikolle ja kaikista mahdollisista asioista, jolloin niillä ei enää sen suurempaa arvoa ole ainakaan minun silmissäni. Tai voivathan ainakin erilaiset vihannesviikot rytmittää kaupan kampanjointia, vaikkei kuluttaja ehkä sitä varsinaisesti havaitsisikaan, kun tarjontaa on muutenkin tasaisesti ympäri vuoden.

Inflaation ovat kärsineet mielessäni myös kaikki Vuoden xx:t. On vuoden siivoojaa ja vuoden opettajaa ja vuoden erityisopettajaa, puhumattakaan kaikista mahdollisista vuoden aineenopettajista. Sitten on vuoden valtakunnallista, maakunnallista ja kunnallista yrittäjää ja vuoden yritystä. Vuoden taiteilijaa, varmaan myös vuoden kirjailijaa, runoilijaa, taidemaalaria, säveltäjää ynnä muuta, ynnä muuta, ynnä muuta. Muistaakseni olen joskus lukenut Vuoden kunnanjohtajastakin.

Vuoden isovanhempikin kai valitaan, mutta miten olisi Vuoden lapsi? Vuoden ministeri? Vuoden työtön? Vuoden salarakas? Silloin kun kaikki mahdolliset instanssit eivät vielä näitä vuoden nimikkojaan valinneet, tuntui kuin nimityksellä olisi ollut arvoakin. Tai mistä minä tiedän, nämähän voivat edelleenkin nostaa arvostusta ja itsetuntoa ainakin alansa sisällä, joskin luulen että esimerkiksi joku vuoden xx ottaisi kunnian ja maineen lisäksi mieluummin reilun palkankorotuksen.

Tuli tunnonvaivoja ja oli pakko tulla lisäämään vielä se, että totta maar jokainen tittelin saanut Vuoden xx on sen omalla osaamisellaan ansainnut, en sitä halua ollenkaan kyseenalaistaa. Titteleitä vain on liikaa, kun yksi ja toinen ammatillinen tai muu järjestö niitä jakaa. Tietysti me, kun nuo toisetkin... vai olisinkohan vaan kateellinen?