Tällä viikolla meillä syödään tavallista, edullista kotiruokaa. Sitä samaa, mitä syötiin viime viikolla ja syödään ensi viikollakin. Tein eilen padallisen siskonmakkarakeittoa, samantien kahden päivän ruoan. Resepti on niin helppo kuin helppo voi olla: Muutama kasvisliemikuutio ja yksi lihaliemikuutio sekä kourallinen kuivattuja suppilovahveroita veteen kiehumaan, sitten 3 sipulia silputtuna ja kolme paketillista erilaisia pakastevihanneksia. Lopuksi pusersin keitokseen kypsymään kaksi paketillista siskonmakkaroita. Sienet voi jättää poiskin, mutta kun niitä sattui kaapissa olemaan, niin hyvää makua nuo antoivat.

Viime päivinä on ihmetelty ääneen, miten avuttomia ihmiset oikeasti ovat, jos HK:n sininenkin pitää makkaratehtaalla pilkkoa valmiiksi kuutioiksi. Sitä samaa taivastelen minäkin. Tietenkin on helppoa nakata valmiit kuutiot kattilaan. Työllistävä vaikutuskin tällä uutuustuotteella kukaties on, mutta on sillä huima hintavaikutuskin. Ja entäpä jätekysymys? Pitääkö meidän taas lisätä jätekuormaamme yhdella uudella muovitötsällä? Muovia pakkaus kai on tai ehkä jotain muovitettua kartonkia. Yhtä kaikki, ainakin pakkaus vie roskapussissa ja kaatopaikalla enemmän tilaa kuin makkarankuori plus muovikääre.

Hämmästelen ylipäätään puhetta uusavuttomuudesta. Uushaluttomuudesta, etten sanoisi mukavuudenhalusta pikemminkin on kysymys. Kuitenkin joka iikka saa peruskoulun seiskaluokalla kotitalousopetusta. Kaipa siellä nyt makkaran tai vaikka leivän leikkaamisen oppii, joskin tuntimäärä on turhan pieni ja opetettavaa kovin paljon. Tässä, kuten kaikessa muussakin opiskelussa tietysti opettajan rooli motivoijana on äärimmäisen tärkeä. Varsinkin murroikäisille kaikki taitoaineet olisivat äärettömän tärkeitä kovin teoriapitoisessa nykykoulussa. Aina sitä joku siemen asiaakin jäisi itämään, vaikkei - kuten sanottua - kaikkea ehdi millään yhden vuoden aikana oppia. Harjaantumisesta puhumattakaan.

Palaan vielä valmisruokiin ja paloiteltuihin makkaroihin. En tietenkään tarkoitaa, että pitäisi ostaa porsaanpuolikas tai kokonainen kana sulkineen, höyhenineen. On hyvä kun on vaihtoehtoja. Joku haluaa aloittaan ns. alusta, jolloin  tietää taatusti mitä syö itse ja etenkin mitä lapsilleen syöttää. Joku toinen maksaa mielellään pienestä mukavuudesta ja ostaa ruoan valmiina tai puolivalmiina - ja mahdollisesti samalla ainakin jonkin verran lisäaineita, rasvaa ja sokeria, joita näköjään lisätään ällistyttäviä määriä valmisruokiin.

Toisaalta rajanvetokin on vaikeaa; mikä on oikeasti töiden helpotusta, mikä ns. turhuutta? Ajatellaan nyt vaikka kananlihakauppaa. Muutama vuosikymmen sitten kaupasta ei saanut muuta kuin kokonaisia kanoja. Ja sitä ennen kanoja ei ostettu lainkaan kaupasta, vaan otettiin lintu kiinni ja iskettiin kirveellä kaula poikki. Nyt ei tulisi mieleenikään etsiä umpijäistä broileria pakastealtaasta, vaan suunnistan ilman muuta ostamaan valmiiksi leikattuja ja usein marinoitujakin koipi-reisiä. Marinoituihin filesuikaleisiin en tartu.