Tässä siis ounastelen, millaista viikonvaihdetta on tiedossa.  Ilma on harmaatakin harmaampi, mutta eiköhän tässä muuten vietetä kohtalaisen aurinkoista viikonloppua. Jos tuo harmaus tarkoittaa kevätsadetta, niin se olisi erinomainen asia. Itäeurooppalainen pöly saisikin jo laskeutua ilmasta. Pihatöihin ei vielä ole kiirettä, mutta sisäpuuhastelua riittää. Tai riittäisi jos viitsisi tehdä, mutta eiköhän tässä vietetä rauhallisen laiskaa viikonloppua pääasiassa lueskellen.

Muistimme eilen ostaa surunvalitteluadressin, joka lähetetään mieheni nuoruudenystävän leskelle Saksaan. Harmi vain, että sekin vähäinen lyhyen saksan taito ja etenkin kaikkein yksinkertaisimmatkin kielioppisäännöt, jotka aikanaan lukiossa opin, ovat hävinneet taivaan tuuliin. Olen näköjään hävittänyt kaikki vanhat saksankielen oppikirjatkin, vaikka tuskin niistäkään olisi tähän hätään ollut apua. Mies ei ottanut asiaan mitään kantaa, vaikka osaakin saksaa paljon paremmin. Niin sitten söhersin jotain tekstiä sanakirjan avulla. Ajattelisin, että ajatus on tärkeämpi kuin muotoseikat tai kielioppi ja viestinsaaja kuitenkin käsittää, että otamme osaa. 

Päätin äsken, että nyt on virallinen suruaika loppu koiran osalta. Meillä ei vainajia palvota, mutta ikävä ei tietenkään ole ohi. Vieläkin kuulen joskus koiran liikehdintää, mutta voihan se olla tietysti kotihiirikin. Tai kuten viime yönä, alakerrassa syystä tai toisesta käväissyt mies. Hän valittaa aina, että herää minun raskaaseen kävelyyni. Ihan samalla tavalla minä myös herään takuuvarmasti, jos hän lähtee liikkeelle.

Tänään ja eilen olen istunut pitkään tietokoneella ilmoittamassa meidän osoitteenmuutoksestamme. Kadunnumero vaihtui, ei sen kummempaa, mutta tuntuu kuin olisi ziljoona paikkaa minne siitäkin pitää ilmoittaa siitä huolimatta, että todella moneen kohteeseen tieto menee jo virkatietä. Mutta kun ei tiedä varmasti, minne kaikkialle menee, niin yritän lähetellä sähköposteja sinne sun tänne. Kun olen aikaisemmin ollut aika aktiivinen yhdistysihminen, niin sen tapaiset osoitteenmuutokset ehkä on tehtävä käsin, ainakin pikkuputiikkeihin. - Onneksi meillä talo pysyy paikallaan ja postikuski tietää jo muutoksesta, joka on tehty myös postilaatikkoon. Kokemuksesta tiedän, että vanhalla osoitteella postia lähetetään varmaan vielä vuosikausia. Viimeksi perjantaina tuli kirje ainakin viisi, kuusi vuotta sitten muihin maisemiin muuttaneelle vuokralaiselle.

Työkuvioista muistan, miten vaikea joskus oli saada tehtyä isoihinkin firmoihin osoitteenmuutosta. Tuntui kuin firmojen joka osastolla olisi omat osoiterekisterinsä, kuten varmaan olikin, mutta joita kukaan ei halunnut päivittää. Kerrankin yksi ihminen suorastaan suuttui, kun yritin tehdä selväksi, että olisi se heidänkin etunsa, että lähettäisivät tiedotteensa oikeaan osoitteeseen. Vaikka muuttajan velvollisuus olisi päivittää omat osoitetietonsa, niin minulle tulee postia vieläkin sen tuhannesta paikasta, että kaikkia ei voi kerralla muistaa.

Oma operaationsa oli saada tehtyä oikein ajoitettu virallinen osoitteenmuutos, kun syynä ei ole muutto, vaan kaupungin itsensä tekemä muutos osoitetietoihin. Kun kyseessä on kokonaan uusi kadunnumero, niin kaupunki teki tietenkin siitä itse virallisen ilmoituksen maistraattiin. Silti piti itse pitää huolta siitä, että ilmoitus meni väestörekisterikeskukseen ja postiin, vaikka varsinaista muuttoilmoitusta ei tällaisessa tapauksessa tehdä. Menin ihan pyörälle päästäni, kun kaikki neuvoivat toimimaan eri tavalla.  Kun uusi osoite oli jonain tiettynä päivänä pakko itse ottaa käyttöön ja liimattava uusi numero postilaatikkoon, oli vain arvuuteltava, milloin tiedot olisivat virallisesti kunnossa. Nyt pitäisi olla.