Pihatyöt starttasivat tänään. Ensin hoidettiin kauppa-asiat ynnä muut toimitettavat. Käväistiin mummulassakin kuulumisia kyselemässä, kun olivat olleet pari viikkoa kuntoutuksessa. Vanhuksillakin oli vauhti päällä, joskin isä sanoi, että aina sieltä tulee joku uusi vaiva. Nyt hän valitti jalkaansa, mutta niin vain keikkui pihan koristealtaan reunalla sitä puhdistamassa ja tyhjentämässä. Me katselimme vieressä kauhuissamme. Onneksi veljelläni oli saappaat jalassa ja hän kapusikin altaaseen ennen kuin vaari olisi ollut siellä päällään.

Jo eilen aloitin rapunedustan kukkapenkin ruokkoamisen, sen jossa jalohortensiat kukkivat toivottavasti ensi kesänäkin yhtä kauniisti kuin muutamana aikaisempana. Endless summer -nimistä on kaksi kappaletta ja kolmantena on viime vuoden ostos, olisikohan ollut White Bride? Sen jo siirsin viime kesänä kertaalleen uuteen paikkaan ja eilen toisen kerran. Se oli niin ahtaasti toisten välissä, ettei mahtunut oikein kasvamaan eikä kukkimaan koko kesänä vaikka piti niin olla pitkään kukkiva.

Raivasin penkistä ison kasan rikkaruohoja, siis takuuvarmoja penkin menestyjiä, näitä inhoasukkeja, vuohenputkien juuria. Eihän ne tällä lopu, mutta jotain on edes yritettävä. Sekoitan aina vuohenputken ja vuohenjuuren. Vuohenjuuri on keltainen, keväällä kukkiva perenna, jota mielelläni katsoisin enemmänkin meidän pihassa. Edellisen kodin ikkunan alla ne kukkivat aina kevään ensimmäisinä, komeina mättäinä.

Rikkakasvioperaatio jatkui tänään samassa paikassa, mutta nyt rappusten toisella puolella. Ja urakka jatkuu huomenna, jos jaksan. Polviin tuo ottaa, vaikka mulla on onneksi apuna kätevä pehmustettu puutarhajakkara, joka on muutaman sentin maan tasoa korkeammalla. Kun jakun kääntää toisin päin, niin kas, se on istuin.

Kuunlilja on vasta nousemassa, mutta ikivihreät vuorenkilvet kasvaa rehottavat. Jompaa kumpaa siirrän penkin keskellä nyt olevaan tyhjään paikkaan jahka näen onko se oikeasti tyhjä. Meidän kukkapenkit ovat surkeassa kunnossa, ruohottuneet ja rikkaruohottuneet. Syysleimupenkki melkein kuoli kuivuuteen toissa vuonna. Tarkoitus olisi kaivaa se ylös ja uudistaa koko penkki jahka näemme, kuinka monta tainta sieltä tänä vuonna on nousemassa. Ruohonleikkuuvastaava tosin ei halua leventää penkkiä, sillä hänen mielestään leikkurilla pitää päästä joka paikkaan. Ne paikat, joihin ei pääse, saa rouva itse leikata trimmerillä tai vaikka saksilla. Sattuneesta syystä olen samaa mieltä.

Myös nurmikoiden keväthoito aloitettiin eli isäntä ajeli puutarhatraktorin perään laitetun äkeen kanssa reikiä nurmikoihin. Äes on ihkaoikea, veljeltäni saatu vanha maatalouskalu, jossa on alun perin ollut kolmet terät peräkkäin. Nämä veiajrit irrottivat osat toisistaan ja tekivät kolme pikkuäestä eli hitsasivat vain keskelle kiinnitysosan, jolla sen saa traktorin perään.

Sekä eilen että vähän tänäänkin on jalat nilkoista turvonneet niin, että illalla vähän jo säikähdin mistä on kysymys. Nukuinkin jalat paksujen tyynyjen päällä. Voi olla, että pihatyöt ja etenkin maa-artisokkapenkin kaivaminen rasittivat tai se, että istuin pitkään kutomassa puseroa. Ruoaksi meillä oli pitkästä aikaa valmispitsaa, joka oli kieltämättä vähän turhan suolaista. Ehkä sekin turvotti. - Tänään teen kinkku-nokkospannukakkua ja ihan oman pihan nokkosista! Niitä riittää: on hyvä, kun on ainakin yksi syötävä kasvi, joka ei lopu kesken.

Säikkynä en meinannut illalla uskaltaa ruveta edes nukkumaan. Niinpä tulin tietokoneelle ja rupesin kaivelemaan varmaan kolmeen asti jo moneen kertaan tutkimiani sukujuuria. Moneen kertaan tutkittuja ja moneen kertaan unohtuneita, kun nämä Erik Larsinpojat ja Lars Erikinpojat tahtovat mennä sekaisin. Joku jo aikaisemmin neuvoi jonkun sukupuu-tietokoneohjelman, mutta luulen että iso ruutupaperi on sittenkin paras apu ainakin vielä tässä vaiheessa, jolloin tärkeintä on hahmottaa asioita omassa päässäni.

Viime yönä löysin vihdoin puuttuvan lenkin, sen jota olen kaivannut ja etsinyt kauan. Yksi Maria Gustava Juhontytär 1800-luvulta oli se esiäiti, josta nyt lähden eteen- ja taaksepäin selvittämään kahta sukuhaaraa. Toinen haara on tuttu, mutta toinen saattaa johtaa, niin luulen, tämän meidän nykyisen talomme entiseen emäntään. Olen ollutkin varma, että jostain se sukuyhteys vielä putkahtaa esille. Taitaa tulla uusia sukulaisia, vaikka tietysti aika monen sukupolven takaa ja kiertäen milloin esi-isien, milloin esiäitien haaraa pitkin.